UUDELLEENMYYNTI
Ossian Hartig, MikroPC, 29.2.2012, 10:27Kuluttajat reagoivat iPad 3:n tuloon: vanhat myydään alta pois
Yhdysvalloissa tieto maaliskuun 7. päivänä julkistettavasta Applen iPad 3:sta aiheutti ensimmäisen ja toisen sukupolven iPadin myyntiryntäyksen ihmisten halutessa hankkiutua eroon laitteestaan ennen sen arvon romahtamista.
Uutissivusto Mashable uutisoi käytetyn elektroniikan uudelleenmyyntiyritysten saaneen jopa 760 prosenttia enemmän tarjouksia vanhoista iPadeistaan eroon halajavilta käyttäjiltä vain viisi tuntia Applen ilmoituksen jälkeen.
Sivuston tietojen mukaan toisen sukupolven iPadin myynnistä sai keskimäärin 270 dollaria, mutta hinta laskee jatkuvasti.
Suomalaiset odottavat julkistusta ennen myynti-ilmoituksen lähettämistä
Suomessa ei ainakaan vielä ole havaittavissa vastaavaa suurta myyntiryntäystä. Niin Apple-fanien suosimassa Hopeisessa Omenassa kuin nettihuutokauppa Huuto.netissä uutinen kolmannen sukupolven iPadista ei ole kirjoitushetkellä poikinut suurta tablettikirpputoria.
IPad 3:n aamunkoitto tarkoittanee myös laitteen aikaisempien versioiden vähittäismyyntihintojen putoamista. Yhdysvalloissa elektroniikkakauppaketju Best Buy on jo nyt leikannut iPad 2:n hinnasta 50 dollaria. Kun Apple aikoinaan julkisti iPad 2:n, leikkasi se ykkösversion hinnasta pois sata dollaria.
9to5mac.com -sivuston tietojen mukaan kolmannen sukupolven iPad tulee olemaan ilmestyessään kahdeksisenkymmentä dollaria kalliimpi kuin laitteen aiempi tulemisen oman julkaisunsa yhteydessä.


