Yhdysvaltain avaruus- ja avaruushallinto Nasa julkisti tiistaina ensimmäisen
Curiosity-mönkijän lähettämän värikuvan
Mars-planeetalta. Curiosity-mönkijä laskeutui planeetalle tällä viikolla.
Ensimmäinen kuva oli otettu mönkijän Mahli-nimisellä kameralla (kuvassa
oikealla), joka on tarkoitettu pääasiassa lähikuvien ottamiseen.
Mönkijään on kiinnitetty lisäksi kaksi MastCam-kameraa, jotka pystyvät videoimaan 720p-teräväpiirotarkkuudella videota. Lisäksi kamerat osaavat ottaa 360 asteen panoraamakuvia.
MastCamien tarkkuus ei ole kuluttajalaitteisiin verrattuna korkea. Päinvastoin, laitteiden kuvakennot pystyvät vain 1600x1200 pikselin kuviin eli kennon tarkkuus on hieman alle kaksi megapikseliä.
Yhdessä MastCamissa on 34mm polttovälillä ja f/8-aukolla varustettu objektiivi. Toisen polttoväli on puolestaan 100 mm ja aukko f/10.
Nasan aikaisemmin julkistamia kuvia Marsista löytyy muun muassa täältä.
on data kooltaan isompi ja käsittääkseni sonera ei vielä ole marssiin ehtinyt viedä 3G-tukimastojans
, niin datan lähetys on vähän rajallista puuhaa tuolla. ;)
Juuri nimenomaan tämän takia PureView-tekniikka olisi ollut omiaan tuolla olevinaan Marsissa.
teräviä kuvia. Tietysti lähettäminen on vaikeampaa tai ainakin hitaampaa kun kuvakoot kasvavat. Ei
ihan mitään 100mb:n wlan-yhteyksiä sinne meinaan.
Eiköhän noiden laitteiden kehittäminen ole sen verran hidasta puuhaa, että ei ihan parin vuoden kehityksessä pysytä mukana...



Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.