MikroPC



Microsoft EU:n kilpailuviranomaisten syynissä - jättisakot uhkaa

Microsoft voi joutua maksamaan jopa seitsemän miljardia dollaria sakkoja, jos Euroopan unionin kilpailusääntöjen sääntelyviranomainen toteaa yrityksen rikkoneen kilpailulainsäädännön sitoumuksiaan. EU tutkii myös yhtiön tulevaa Windows 8 -käyttöjärjestelmää.

Microsoft voi joutua maksamaan jopa seitsemän miljardia dollaria sakkoja, jos Euroopan unionin kilpailusääntöjen sääntelyviranomainen toteaa yrityksen rikkoneen kilpailulainsäädännön sitoumuksiaan, kirjoittaa uutissivu The Register.

Euroopan komissio aloitti aiemmin tällä viikolla tutkimuksen siitä, ettei Microsoft ole tarjonnut asiakkailleen valinnanvapautta internet-selaimissa yhtiön tuotteissa.

Microsoft suostui vuonna 2009 tekemässään kilpailulainsäädännön sitoumuksessaan tarjoamaan asiakkailleen selainvaihtoehtoja muun muassa Windowsissa.

Kilpailuasioista vastaava komissaari Joaquin Almunia sanoo, että ohjelmistojätti on aiemmin tarjonnut selainvaihtoehtoa Windowsissa, mutta yritys lopetti sen tarjoamisen vuoden 2011 helmikuussa ilmestyneen Windows 7 Service Pack 1 -päivityksen myötä.

Microsoft on sittemmin syyttänyt muun muassa ”teknistä virhettä” vaihtoehtoruudun puuttumisesta.

Asiantuntija: ”jopa 7 miljardin sakot mahdolliset”

Kilpailulainsäädännön asiantuntija Alan Davis kertoo The Registerille, että komissio ei todennäköisesti kovin lempeä Microsoftia kohtaan, jos se päättää määrätä yritykselle sakkoja asiasta.

”Komissio voi määrätä sakkoa enintään 10 prosenttia Microsoftin liikevaihdosta kyseiseltä aikaväliltä, eli mahdollisesti jopa 7 miljardia dollaria”, Davis jatkaa.

Eu tutkii myös Windows 8:aa

EU tutkii myös Microsoftin tulevaa Windows 8 -käyttöjärjestelmää samasta aiheesta, kirjoittaa uutispalvelu Reuters.

Komissio tutkii väitteitä, joiden mukaan Microsoft ei tarjoa kilpailijoilleen täydellistä pääsyä Windows 8:n api-ohjelmointirajapintoihin.

Komission tiedottajan mukaan tutkimus keskittyy siihen, että Microsoft sallisi vain oman Internet Explorer -selaimen asennuksen Windows 8 ja Windows RT -laitteisiin.

Tiedottaja ei ole suostunut kertomaan Reutersille yhtiöitä, jotka kyseiset syytökset ovat sanoneet. Microsoft ei ole myöskään kommentoinut asiaa.

Lähde: Tietoviikko

Henri Laakso Tietoviikko
Torstai 23.5.2013 
Keskiviikko 22.5.2013 
Tiistai 21.5.2013 
Sivu: 1 / 5