
Nokia ei sanojensa mukaan suunnittele näppäimistöllä varustettua Lumia-mallia.
Windows Phone 8 -käyttöjärjestelmällä toimivissa Lumia-puhelimissa on jatkossakin tyytyminen kosketusnäytöltä kirjoittamiseen, vaikka osa Nokian perinteisistä faneista onkin vannoutunutta fyysisen näppäimistön käyttäjäkuntaa.
SlashGear kertoo yhtiön kumonneen spekulaatiot Mobile World Congress -tapahtumassa tällä viikolla.
Älypuhelinliiketoiminnasta vastaava johtaja Jo Harlow kertoi Nokian saavan yhä paljon pyyntöjä näppäimistöllisistä älypuhelinmalleista ja miettivän asiaa. ”Moni todella haluaa käyttää näppäimistöä. He pitävät sen turvallisuudesta.”
Toisaalta samaan aikaan näppäimistöllisten puhelimien käyttäjäkunta on supistunut, samoin näppäimistömalleja toivovien määrä.
Harlow sanoi Nokian haluavan pysyä trendien perässä. Kyse on siitä, onko näppäimistölle tarpeeksi tilausta käyttäjäkunnassa ja vaihtaisivatko käyttäjät sen vuoksi nokialaiseen.
Työkäytössä noi oikeilla qwerty näppiksillä olevat on ihan parhaita.
Onneksi Androideja saa/on tulossa Qwertynä...
http://picsit.fi/k/2013/02/28/NokiaLumiaKB.jpg
iPhonelle tuollaisia on ja niitä käytetään paljon, mutta Lumioille ei ole tarjola yhtäkään ulkoista, toimivaa näppäimistö-lisäosaa, mikä tekee Lumioista heikomman vaihtoehdon työkäyttöön. Lumioissahan on Office-sovellukset, mutta virtuaalinäppäimistö vie puolet näytöstä ja dokumentin sisällöstä niitä käytettäessä. Oheinen näppäimistölisäosa voisi sisältää myös lisäakun tai langattoman latausalustan, siis älykkäämmän latausalustan näppäimistön kera. Näppäimistö siis voisi toimia Lumian kanssa vaikkapa bluetooth-yhteydellä ja näppäimistössä olisi oheisen hahmotelmani tapainen, Lumian Windows Phonelle optimoitu näppäimistöasettelu. Vasemmassa alareunassa WP-näppäimet ja oikeassa alareunassa Fn-näppäimen lähellä, sen kera yhdellä kävellä helposti saatavat erityisnäppäimet. Näppäimistö pitäisi tietenkin olla riittävän leveä myös ns. nakkisormille eli juuri tuollainen lauta-telakka.
saada tälläinen näppäimistö-lisäosa - tässä oma hahmotelmani siitä:
http://picsit.fi/k/2013/02/28/NokiaLumiaKB.jpg
Hyvä idea, mutta pienemmälle versiolle olisi myös tarve.
Sellainen olisi hyvä, joka taittuisi puhelimen taakse, ja olisi puhelimen kokoinen, jotta menisi mukavasti taskuun (ainakin tiukkaa etutaskua isompaan.
Sitten kun sitä käyttäisi, se taittuisi etupuolelle noin 235 asteen verran ympäri, ja kaksi (2!) kumipintaista liuskaa taitettaisiin näppäimistöstä takaisin päin 180 asteen verran kellahtamisen ja liukumisen estämiseksi - ja käyttö kuten kommarilla.
Sylikäytössä sitten 235 asteen sijaan avattaisiin vain 180 astetta (lehtiö alla niin autossa tai prolessa onnistuu kirjoittelu mainiosti).
Pikkuinen bluetooth hiiri vielä pöytäkäytössä, niin nykyresoluutioilla voi tehdä jo melkein mitä vain.



Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.