TYÖSUOJELU
Olli Vänskä, MikroPC, 15.6.2012, 11:14Saksa kieltää lailla työsähköpostiin vastaamisen vapaa-ajalla
Jatkuva työsähköpostin päivystäminen on stressaavaa, etenkin jos siitä ei osaa päästää irti edes lomalla. Saksassa vapaa-ajan suojelemisesta aiotaan säätää lailla.
Ruotsalainen SvD-lehti kirjoittaa Saksan työministeri Ursula von der Leyenin pyrkimyksistä selkiyttää työelämän käytäntöjä. Hänen mukaansa vapaa-ajan säännöt on syytä kirjata lakiin, jotta työnantajien vaatimuksia voidaan paremmin valvoa.
Lehti lainaa vakuutusyhtiö BKK:n tutkimusta, jonka mukaan jopa 84 prosenttia saksalaisista on johtoportaan ja asiakkaiden tavoitettavissa työajan ulkopuolella. Jopa 51 prosenttia on tavoitettavissa ympäri vuorokauden. Tähän rohkaisee myös älypuhelimien yleistyminen.
Von der Leyen perustelee aikomusta kansanterveydellisillä syillä. Sähköpostia koskeva lakipykälä aiotaan liittää osaksi työsuojelulainsäädäntöä ja se tulee voimaan vuonna 2013.
Saksassa työsuojelurikkomuksista voidaan tuomita enintään 25 000 euron sakkoihin.
Pitäisikö mielestäsi vastaavaa lainsäädäntöä harkita myös Suomessa?
mutta samalla vihjaavat että olisi suotavaa katsoa sähköpostia
...ja jos ei ymmärrä vihjettä, huomaa kohta olevansa työtön. Ei tuo laki kovin järkevältä kuulosta, mutta valitettavasti taitaa silti olla tarpeellinen.
Joustaminen on hyväksi, mutta valitettavasti usein tuo joustaminen on kovin yksipuolista eli se vaaditaan työntekijältä.



Jos henkilö ei itse ole yrityksen omistaja, on kohtuutonta vaatia, että olisi vapaa-ajallaankin käytettävissä. Tämä ei kuulu työntekijälle. Jos yritys haluaa tällaisia työntekijöitä, niin alkakoot jakaa osakkeita työntekijöilleen.
Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.