PELIT
Elina Lappalainen, MikroPC, 17.2.2012, 20:30Suuri myllerrys pelialalla - Suomeen parikymmentä uutta pelifirmaa
Digitaalinen jakelu tunkeutui pelialalle nopeammin ja voimakkaammin kuin etukäteen uskottiin. Se mullisti viime vuonna koko alan.
Suomeen syntyi vuonna 2011 parikymmentä uutta pelikehitysyritystä. Samalla vanhemmat ja vakiintuneemmat pelitalot joutuivat miettimään liiketoimintamallinsa uusiksi.
Digitaalinen jakelu tarkoittaa, että levymyynnin sijaan pelejä ladataan yhä enemmän älypuhelimiin, niitä pelataan suoraan internetselaimen kautta ja perinteisillä konsoleillakin osa peleistä tulee vain verkkopalvelusta ladattaviksi. Jakelutavan muutos mahdollistaa myynnin suoraan kuluttajille ilman julkaisusopimuksia suurten jakeluyhtiöiden kanssa.
Samalla alalle tulon kynnys on madaltunut.
”Mobiililaitteille on nyt suhteellisen helppoa tehdä pelejä. Toinen tekijä uusien yritysten syntymisessä on pelialan hyvä vire, joka rohkaisee yrittämään”, selittää Suomen pelialan edistämisjärjestön Neogamesin johtaja KooPee Hiltunen.
Suuri osa uusista pelikehitysyhtiöistä on syntynyt maakuntiin, kiitos aktiivisen koulutus- ja tukipolitiikan. Tampereesta on kehittynyt nopeasti runsaan parinkymmenen peliyrityksen keskittymä. Viime vuonna Tampereella syntyi neljä uutta yritystä, tänä vuonnakin jo kaksi.
Kymenlaakson alueelle syntyi vuoden aikana kahdeksan uutta peliyritystä. Aktiivista on myös esimerkiksi Oulun, Kajaanin ja Turun suunnalla.
Nyt syntyneistä yrityksistä parin vuoden kuluttua hengissä on ehkä vain puolet. Hiltunen ei pidä yritysten syntymistä ja kuolemista huonona ilmiönä.
”Nekin, jotka epäonnistuvat, saavat kokemusta ja päätyvät useimmiten työskentelemään johonkin toiseen peliyritykseen.”
Työvoimapulasta on tullut nopeasti kasvavan alan hidaste. Siksi yritykset aloittavat jälleen yhteisen rekrytointiohjelman.
Remedy ja Housemarque hyppäsivät mobiiliin
Parhaat ja menestyneimmät pelit tulivat viime vuonna silti kokeneemmilta pelitaloilta. Niidenkin on täytynyt muuttaa liiketoimintamalliaan.
Suuren mittaluokan Alan Wake -konsolipeleistään tunnettu Remedy julkaisi viime vuonna Death Rally -klassikkopelinsä iPhonella ja iPadilla pelattavana versiona. Mobiilipeli oli menestys, se toi noin miljoona euroa, Remedyn varatoimitusjohtaja Aki Järvilehto kertoo.
Torstaina Remedy julkaisi edellisestä Alan Wake -pelistään pc:lle tehdyn version latauspalvelu Steamissa. Toisin kuin aiemmin, nyt välissä ei ollut julkaisijaa. Tämä on mahdollista, koska Remedy omistaa itse pelinsä tekijänoikeudet.
Ensi viikolla Remedyltä tulee Xbox360 -konsolilla pelattava Alan Wake -sarjan jatko-osa American Nightmare (kuvassa). Nyt peli tulee vain ladattavaksi Xboxin verkkopalvelusta.
”Kun aiemmin julkaisimme yhden pelin 3–5 vuoden välein, nyt voimme tehdä useita pelejä samaan aikaan. Digitaalinen jakelu on alan historian suurin muutos”, Järvilehto sanoo.
Toinen esimerkki digijakeluun loikanneista vanhoista pelitaloista on Housemarque, joka julkaisi Furmins-mobiilipelinsä helmikuun alussa. Kyse on yhtiön ensimmäisestä itse julkaisemasta ja rahoittamasta pelistä, jonka tekijänoikeu-det se myös itse omistaa.
”Vanhemmista pelitaloista oikeastaan vain Bugbear on pysynyt perinteisemmässä liiketoimintamallissa”, Hiltunen toteaa.
Parhaillaan Bugbear viimeistelee Ridge Racer-pelisarjan jatko-osaa, joka tulee myyntiin maaliskuun lopussa. Se on ehdottomasti yksi vuoden suurimmista kotimaisista julkaisuista.
Hyvästä vireestä kertoo myös presidentti Tarja Halosen viime viikolla Suomen pelialan klusterille myöntämä kansainvälisyyspalkinto.
Hiltusen arvion mukaan peliala on ”ainakin kolme kertaa suurempi viejä kuin musiikki- ja elokuva-ala yhteensä”. Koska kotimarkkinat ovat liian pienet, lähes koko pelialan liikevaihto kertyy ulkomailta.
Lähde: Talouselämä



