Tanskan poliisin vahinko johti tuhansien sivustojen ip-osoitteiden estämiseen. Verkkosivujen joukossa olivat muun muassa Google ja Facebook, kirjoittaa Torrentfreak.
Tanskalaisilla verkkokäyttäjillä näkyi noin 8 000 sivuston tilalla vain ilmoitus, että viranomainen oli estänyt pääsyn verkkosivuille niiden sisältämän lapsipornon vuoksi. Verkkosivut pysyivät estettyinä useiden tuntien ajan viikonloppuna.
Viranomainen siirsi väärän listan kiellettyjen kansioon
Maan verkkoviranomaisten johtajan Johnny Lundbergin mukaan vahinko alkoi siitä, kun eräs viranomainen päätti siirtää tietoja omalta tietokoneeltaan kollegan koneelle.
”Henkilö alkoi tehdä tutkimusta, ja hän laittoi listan laillisista sivustoista vahingossa väärään kansioon”, Lundberg sanoo Torrentfreakille.
Lundberg jatkaa, että ennen kuin viranomaiset saivat tietää vahingosta, kaksi internetpalveluntarjoajaa oli saanut luettelon itselleen.
8 000 sivustoa pysyi estettynä ainakin kolme tuntia, ennen kuin poliisi korjasi virheen.
Viranomaiset ovat pahoitelleet vahinkoaan ja kertoneet ottavansa käyttöön uuden järjestelmän, jossa kahden työntekijän pitää hyväksyä estettävä sivusto aiemman yhden työntekijän sijasta.
Miten tuhannet sivustot voidaan estää näin helposti?
Useiden tuhansien sivustojen äkillinen pimennys näin helposti herättää kuitenkin kysymyksiä.
Tanskan it-politiikan yhdistys Comon on ilmaissut kritiikkiä poliisin verkkoviranomaisia kohtaan. Comon on vaatinut palveluntarjoajia lopettamaan yhteistyön vapaaehtoisen järjestelmän kanssa, joka toimii yhdistyksen mukaan ilman minkäänlaista oikeudellista tarkastelua.
Torrentfreakin mukaan Comon ilmoittaa tiedotteessaan, että kyseinen poliisin virhe osoittaa, että viranomaiset eivät pysty suojaamaan internetiä inhimillisiltä virheiltä, jotka voivat pahimmassa tapauksessa toimia ”tappokytkimenä” internetille.
Lähde: Tietoviikko



Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.