Yhteisöpalvelu Facebook ostaa israelilaisen kasvuyrityksen, Face.comin, joka kehittää kuvista kasvot sekä mielialat tunnistavaa tekniikkaa.
Maanantaina syntyneen kaupan yksityiskohtia ei paljastettu julkisuuteen. Asiasta uutisoi San Francisco Chronicle.
Facebookin on jo aiemmin huhuttu hamuavan Face.comia itselleen. Aikaisempien arvioiden mukaan kauppahinta liikkuu 80 ja 100 miljoonan dollarin välillä. Hinta olisi siis kymmenesosa hinnasta, jonka Facebook maksoi Instagram-kuvapalvelusta.
Nyt kauppahinnan huhutaan olevan 60 miljoonan dollarin eli noin 48 miljoonan euron tietämillä. Asiasta kertoo muun muassa Tech2-uutispalvelun nimetön lähde.
Face.com on tuottanut Facebookille tekniikkaa, joka tunnistaa käyttäjiä kuvista. Lisäksi tekniikka osaa tunnistaa tunteita kasvojen ilmeen perusteella, kuten sen, onko henkilö surullinen, iloinen, yllättynyt, vihainen vai neutraali.
Kaupan jälkeen Facebookin osake nousi viitisen prosenttia. Käytännössä Facebookin arvo siis nousi enemmän kuin yhtiö maksoi Face.comista.
Lähde: Tietoviikko


