TUTKIMUS
Henri Laakso, MikroPC, 15.6.2012, 17:02Tutkimus: Android-taulutietokoneet halutumpia työkäytössä kuin iPad
44 prosenttia liiketoiminnan ja it-alan ensi-taulutietokoneen ostajista aikoo ostaa Android-laitteen seuraavan 12 kuukauden aikana verrattuna vain 27 prosenttiin, jotka aikovat ostaa iPadin, uutispalvelu Idgns:n omistavan IDG Connectin uusi tutkimus kertoo.
”Tablettien ja oman laitteen käytöllä työympäristössä on jatkossa merkittävä vaikutus liiketoiminta- ja it-alaan tulevina vuosina”, sanoo IDG Connectin toimittaja Kathryn Cave lehdistötiedotteessa. Caven mukaan tutkimuksen tulokset merkitsevät, että taulutietokoneiden markkinajohtajuus tulee vaihtumaan tulevaisuudessa.
Tutkimuksessa haastateltiin 3 124 it- ja liiketoiminnan ammattilaista ympäri maailmaa.
71 prosenttia vastanneista kertoi jo omistavansa taulutietokoneen ja näistä 51 prosenttia ilmoitti sen olevan iPad.
Tulevissa hankinnoissa selvän enemmistön äänistä vei kuitenkin Android-taulutietokone. Googlen alustalla toimivan tabletin aikoi ostaa peräti 44 prosenttia vastanneista. Applen vastaava luku oli 27 prosenttia. Windows-taulutietokoneen aikoi hankkia vain kolme prosenttia vastanneista. 21 prosenttia vastanneista ei osannut vastata, minkä tabletin aikoo hankkia.
Tulokset vaihtelevat mantereesta riippuen
IDG Connectin tutkimustulokset ovat vielä mielenkiintoisemmat, kun ne jaetaan maantieteellisesti.
Esimerkiksi Euroopassa vain 23 prosenttia vastanneista aikoo hankkia seuraavaksi taulutietokoneekseen iPadin, kun taas 49 prosenttia ilmoittaa hankkivansa Androidin.
Pohjois-Amerikassa ja Australiassa Androidin suosio oli taas alimmillaan, Androidin hankkimisprosentit olivat 30 ja 35.
Lähde: Tietoviikko - IDG News Service
Aiemmin verkkopalvelussa
Apple ei sovi työkäyttöön muualle kuin pieneen mainostoimistoon.
Meilläkin hankittiin appleja... nyt sitten kopiokoneeseen tarvii hankkia "lisärautaa" että sen saa toimimaan applen kanssa.
Osa firman tulostimista ei ole apple yhteensopivia, firman verkkoon ei pääse applella kirjautumaan kuin kerran viidestä yrityksestä.
Applella tehdyt "yhteensopivat" tiedostot eivät toimi windows puolella oikein, ensimmäinen ja toinen sivu toimii, seuraavilla sivulla applen tekeleet sitten alkavat sekoilemaan.
Yhteistyökumppanien kanssa toiminen on yhtä säätämistä että saisi applen keskutelemaan toisenpään kanssa oikein.
Miksi sitten hankittiin: KOSKA JOHTO HALUSI.
Legendaarisin apple koneen saaneen kommentti: "Miten tähän saa windowsin..."



Win tablettien hinnalla kun ostaa 1.5 iPadia ja kolmesta neljään android tablettia.
Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.