Adam Lashinskyn Inside Apple -kirja tarjoaa mielenkiintoista sisäpiiri- ja nippelitietoa teknologiayhtiön sisältä.
Yksi kirjan tarinoista sai varmistuksen Applen entisen työntekijän kerrottua yhtiön pyrkivän salaamaan todellisen tuotekehityksensä niin perusteellisesti, että taloon tulevat insinöörit työskentelevät aluksi lähinnä valetuotteiden parissa, Business Insider kirjoittaa.
Hänen mukaansa esimerkiksi eräs kokenut Apple-insinööri suunnitteli valetuotteita uransa ensimmäisen jakson ajan. Lisäksi työntekijät käyvät läpi kovan ja intensiivisen haastattelurumban ensimmäisen yhdeksän kuukauden aikana.
Samainen työntekijä kertoi myös uskovansa Apple-pomo Tim Cookin karisman riittävän vaikka presidentiksi asti – siis Yhdysvaltain presidentiksi.
Lähde: Talouselämä



