Nokian nykyisin käyttämä Windows Phone ohitti elokuussa yhtiön aiemmin käyttämän Symbianin suosion suomalaisten mobiilisurffaajien käytössä. WMPoweruser-blogi kertoo käytetyimpien mobiilikäyttöjärjestelmien sijoitusten vaihtuneen StatCounterin tilastoissa.
StatCounterin mukaan Symbianin käyttö on laskenut Suomessa tänä vuonna samaa vauhtia kuin WP on kivunnut. Elokuun osuuksiksi StatCounter kirjaa 13,7 prosenttia Windows Phonelle ja 12,35 prosenttia Symbianille.
Nokialla on siis yhä vahva jalansija Suomen älypuhelinmarkkinoilla. Yhteenlaskettuna Nokialla on 30 prosentin osuus elokuussa, mikä kuitenkin häviää kahden kärkikahinoille.
Androidin ja iOS:n osuudet pysyivät elokuussa 35 prosentin tienoilla Androidin kurottua kiinni iOS:n pienen etumatkan.
Lähde: Tietoviikko


