maanantai 21.5.2012

Päivän ohjelmisto Gimp for Windows v2.8.0
MikroPC
KOMMENTTI

Juhlapäivä jälleen huomenna

TOIMITUKSELTA

Luottamuksen uusjako

Etusivu Kommentit Keskustelu Lehdet Tiedostot Posti Tapahtumat
Kaikki uutiset

KOLUMNI

Sami Sundell, 24.5.2011, 14:09

Älä sormeile tauluja

Kosketusohjattavia tietokoneita on ollut tarjolla vuosia, mutta mikään niistä ei ole ottanut tuulta alleen. Monet valmistajat ovat esitelleet ohjauskynällä varustettuja kannettavia tietokoneita, tökittäviä pöytänäyttöjä ja milloin mitäkin ideoita. Pitkään tarjolla oli kuitenkin pelkkää teknologiaa vailla järkevää käyttötarkoitusta.

Applen iPadissa resepti osui viimein kohdalleen. Ensimmäistä kertaa tuotepakettiin kuuluu myös käyttöjärjestelmä ja sovellukset, jotka on suunniteltu sietämään hiplailua. Mitään todellista tarvetta laattatietokone ei oikein täytä vieläkään, mutta käyttäjiä se houkuttelee kuin kärpäsiä.

Taulutietokoneen kasvattaessa suosiotaan sen näppäimistöllä varustettu velipuoli uhkaa jäädä paitsioon. Pari vuotta sitten maailmaa ryminällä valloittaneet minikannettavat eivät enää nouse otsikoihin; alkuvuodesta Acerin huhuttiin jo lopettavan minikannettavien valmistamisen. Toistaiseksi huhu teilattiin, mutta myös Lenovon leirissä on luettu minikoneille madonlukuja.

Suunta on ymmärrettävä – verkon selailuun ja videon katseluun ei juuri näppäimiä tarvita. Käyttäjien odotuksetkin ovat hallinnassa, sillä uuden muotoista laitetta ei verrata täysiverisiin tietokoneisiin.

IPadin ansiosta Apple listattiin loppuvuoden tilastoissa maailman kolmanneksi suurimmaksi pc-valmistajaksi, ja vuoden aloittaneilla CES-messuilla esiteltiinkin tusinoittain uusia laattalaitteita. Kun uudesta laiteluokasta ollaan leipomassa seuraavaa pc-markkinoiden pelastajaa, on jäljellä enää yksi kysymys. Mikä lapselle nimeksi?

Yksi suomen kielen kiistämättömistä vahvuuksista on notkea yhdyssanojen muodostaminen. Niinpä tämänkin lehden sivuilla on viime aikoina puhuttu taajaan taulutietokoneista. Helsingin Sanomien arvovaltainen raati puolestaan järjesti nimityksestä kansanäänestyksen, sivuutti sen tuloksen ja päätyi kutsumaan laitetta sormitietokoneeksi.

Perinteisen tietokoneen lisäksi meitä on jo siunattu muun muassa kämmen-, ranne-, harjoitus- ja ajotietokoneilla. Pitkät nimitykset sopivat huonosti kukkeana soljuvaan puhekieleen, eikä moisia kankeuksia oikein ilkeä käyttää edes virallisissa yhteyksissä.

Miksi tabletista tuli sormitietokone, mutta kosketusnäytöllinen puhelin on selvinnyt ilman lisämääreitä? Sormiälypuhelinta suuhun soviteltaessa ilmeisesti huomattiin, että kaikki menneidenkin aikojen puhelimet ovat olleet pääasiassa nakkioperoitavia.

Ehkä hiljalleen olisi aika tunnustaa, että nykymaailmassa kaikki rautakankea monimutkaisempi sisältää ainakin jotakin tietokoneeksi kutsuttavaa. Olisikohan siis aika unohtaa koko kantasana?

Esimerkiksi ”sormikko” säilyttää viittauksen sormiin ja muistuttaa samalla MikroMikoista ja hukatun suuruuden päivistä. Toisaalta sanaa makustellessa tulee väistämättä mieleen pienehkö sormenkantoastia.

”Laatokka” puolestaan viittaa oivasti laitteiden funktionaaliseen muotoiluun. Valitettavasti sana tarkoittaa myös teletappikatrasta, ja taitaapa tuolla nimellä löytyä kartastoista joku järvikin.

Kansanomaisuuden ja alalle tyypillisen yhdyssanailun epäpyhästä liitosta voisi syntyä vaikkapa ”digilätkä”. Nimityksestä voi halutessaan hakea mediallisia, urheilullisia ja toiminnallisiakin piilomerkityksiä.

Yksikään ehdotuksista ei liene riittävän kurttuotsainen kelvatakseen laitekategorian viralliseksi nimitykseksi, mutta näin varhaisvaiheessa sana on vapaa.

Näköradio korvautui aikanaan televisiolla, ja saman kansalaistottelemattomuuden toivoisi hautaavan hiljalleen myös monensorttiset tietokoneet. Suomessa on tilaa vielä yhdelle uudissanalle.

Kirjoittaja suunnittelee sormitietokantaa, jota voi selailla vain sormitietokoneilla. Tietueita kannassa on noin kymmenen.

Kommentoi (4)
Lähetä
Tulosta
Jaa

LÄHETÄ KAVERILLE

*Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia
Kommentoi artikkelia
Huom! Poista turhat lainaukset ja tarkista viestisi ennen tallennusta.
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot » Palaute toimitukselle »
Katso kaikki kommentit (4 kappaletta)
Re: Älä sormeile tauluja 24.5.2011 21:59
Taulutietokoneen logiikka ei ole vielä auennut. Nimitys on erittäin harhaanjohtava, sillä tuosta tulee mieleen jokunen vuosi sitten telkkareista käytetty nimi eli taulutelevisio. Eli loogisesti päätellen taulutietokone on seinälle ripustettava n. 20-30" näyttö johon on integroitu tietokone. Toinen asia taulussa tosiaan on, että eihän taulua saisi sormeilla.

Pädi tai miksi ei tabi toimisi paremmin, tai jos halutaan tätä vanhan kansan suomea käyttää niin joku laattakone, sormilaatta, kosketuslaatta tai jotain siihen suuntaan.

Kuitenkin vähiten sekaannuksia tulee kun ei väännä alkuperäistä nimeä liikaa. Niin, ja olihan muuten (tietotoneen) hiiren virallinen suomennos joskus ohjausrasia.
Ilborg Vastaa Ilmoita asiattomasta viestistä
Ilmoitus epäasiallisesta viestistä Sulje
Osoita, että olet ihminen kirjoittamalla kuvassa näkyvä teksti tekstikenttään.
Uusi kuva
Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.
Saat sähköpostiisi vahvistuksen jättämästäsi ilmoituksesta
Teit ilmoituksen epäasiallisesta viestistä.
Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.
Default=Ole hyvä ja tarkista, että vastauksesi on kuvan teksti. Voit vaihtaa kuvaa kuvan napsauttamalla "Uusi kuva"

Re: Älä sormeile tauluja 24.5.2011 22:01
Applen iPadissa resepti osui viimein kohdalleen. Ensimmäistä kertaa >tuotepakettiin kuuluu myös käyttöjärjestelmä ja sovellukset, jotka on >suunniteltu sietämään hiplailua. Mitään todellista tarvetta laattatietokone ei >oikein täytä vieläkään, mutta käyttäjiä se houkuttelee kuin kärpäsiä.

Sepä se, uusi tuote oikeaan aikaan, ei täyttämään mitään markkinamiesten keksimää 'tarvetta', vaan tekee juuri sen , minkä pitääkin. Nopea, vaivaton tiedonhaku, yksinkertainen kommunikointi sähköpostilla, aina valmis palvelemaan, käyttäjän ei tarvitse miettiä, kauanko kone käynnistyy ja onko virusturva ajantasalla. Todellinen massojen laite internetin käyttöön!
mrjeanper Vastaa Ilmoita asiattomasta viestistä

Re: Älä sormeile tauluja 24.5.2011 22:01
Pelit-lehti kulkee muuten komeasti omia polkujaan ja käyttää näistä vimpaimista nimitystä "täppäri". Ei varmana saa koskaan kielitoimiston hyväksyntää tuo, mutta on tuo ainakin valovuoden parempi kuin jokin sormitietokone, joka viittaa ennemminkin sormen kokoiseen tietokoneeseen kuin sormella käytettävään tietokoneeseen (joka ainakaan iPad ei ole, tietokone siis).
Ee Vastaa Ilmoita asiattomasta viestistä

Re: Älä sormeile tauluja 24.5.2011 22:02
Täppäri!
Hunttis Vastaa Ilmoita asiattomasta viestistä

Katso kaikki kommentit (4 kappaletta)

KOLUMNI

Kim Viljanen, MikroPC, 5.3.2012 9:36

Internetin voima ja logiikka

Elämme digitaalisten löytöretkien aikakautta, jossa menestyvät rohkeimmat ja itsepäisimmät.  »

KOMMENTTI

Antti Oksanen, MikroPC, 11.4.2012 9:35

Kaikkien nörttien asialla

Perinteiset it-asiantuntijat eivät muodosta enää omaa tunnistettavaa kohderyhmäänsä, kun digilaitteet ja -sovellukset ovat läsnä kaikkien arjessa. Ennen marginaalissa olleet "nörtit" ovat nyt valtavirtaa.  »

KOMMENTTI

Harto Pönkä, 5.4.2012 10:09

Uskotko yhteistyön voimaan?

Yhteistyön ydin on, että ryhmänä toimien päästään parempaan lopputulokseen kuin yksin. Liian usein yhteistyötä tehdään vain pakosta vaikkapa hankkeen laajuuden vuoksi.   »

KOMMENTTI

Antti Isokangas, MikroPC, 28.3.2012 10:26

Suunniteltu Kaliforniassa, valmistettu helvetissä

Eikö jo olisi aika ruveta kysymään myös luomu-Lumioita ja onnellisen kiinalaisen iPadeja?  »

KOMMENTTI

Kimmo Rousku, MikroPC, 16.3.2012 11:25

Windows 8:n iso mutta

Olen vähintään yhtä innostunut Windows 8:sta kuin 17 vuotta sitten Windows 95:sta – mutta onko sittenkin taas vuorossa epäonnistunut windows?  »

KOMMENTTI

Suvi Korhonen, 3.3.2012 17:30

Näin minua huijattiin

Pikaviestiohjelma avasi myöhään illalla uuden keskusteluikkunan. Viesti tuli tuttavaltani: "Oletko sinä tässä alastonkuvassa?" En ollut terävimmilläni ja yllätettynä reagoin ilman ajattelua: klikkasin välittömästi linkkiä...  »

KOMMENTTI

Kari Ahokas, 29.2.2012 12:31

Älä luota älypuhelimeen

Älykäs selviää tilanteista, joihin viisas ei joudu. Vanha sanonta on päivityksen tarpeessa: Älypuhelimen avulla joutuu tilanteisiin, joihin viisaan puhelimen kanssa ei joutuisi.   »

TOIMITUKSELTA

Jouni Junkkaala, 21.2.2012 16:42

Mitä tässä pitäisi lukea?

Kyselin MikroPC:n joulukuun numerossa, miten lehteämme pitäisi kehittää. Tässä yhteenveto saamistani vastauksista.  »

KOMMENTTI

Antti Oksanen, Tietoviikko, 14.2.2012 21:40

Digitarina jatkuu tv:ssä

Verkko-tv-markkinan räjäyttää se, joka tekee telkkarista taas helppokäyttöisen.  »

KOMMENTTI

Niko Rinta, MikroPC, 9.2.2012 11:38

Ilmojen wlan pahentaa addiktiota

W-kirjain lentoyhtiö Norwegianin nimessä tuo nykyään mieleeni wlanin tupla-veen. Ilmainen nettiyhteys lentokoneessa on yksi parhaista kilpailuvalteista, mitä lentoyhtiö voi tarjota.  »

KOLUMNI

Kim Viljanen, MikroPC, 3.2.2012 20:45

Suomi on SimCityni

2010-luvulla SimCity-pelistä on tullut todellisuutta Suomessa: kansalaiset voivat ohjelmoida kaupungeistaan ja kylistään parempia asuinpaikkoja itselleen. Tämän muutoksen ytimessä on avoin tieto.  »

KOMMENTTI

Olli Sulopuisto, MikroPC, 31.1.2012 9:29

Microsoft näyttää kiltiltä

Vuosituhannen vaihteessa Microsoft oli itse perkele, jota vastaan käytiin oikeutta monopoliaseman väärinkäytöstä. Aikahyppy vuoteen 2012 ja – pim! – Redmondin jätti vaikuttaa kiltiltä. Mitä tapahtui?   »

KOMMENTTI

Kari Ahokas, 27.1.2012 15:26

Sovelluskaupan lähtölaskenta alkoi

Mobiilit sovelluskaupat ovat välivaiheen ratkaisu, joka ei voi kestää kauan.   »

KOMMENTTI

Olli Sulopuisto, MikroPC, 24.1.2012 16:05

Älkää rikkoko netin yksinkertaisuutta

Internet on suunniteltu vikasietoiseksi, joten miksi sen päälle on rakennettu viime vuosina järjestelmiä, jotka ovat kuin suuria akilleen kantapäitä?  »

KOLUMNI

Timo Argillander, 21.12.2011 16:46

Antakaa meille toimiva televisio

Ottaa päähän, kun aiemmin pomminvarmasti toimineesta televisiosta on tullut vaikeaselkoinen it-järjestelmä.   »

KOMMENTTI

Niclas Storås, 19.12.2011 13:20

Mitä Facebookin Timeline-kohu paljasti?

Facebookin aiemmat ulkoasut ovat helposti rakentaneet illuusiota todellisuudesta, jota netissä ei ole.   »

KOMMENTTI

Antti Oksanen, Tietoviikko, 16.12.2011 14:26

Nokian ja Microsoftin iskun paikka

Maailman mediatalot ottaisivat Windows Phonen avosylin vastaan, jos Nokia ja MIcrosoft liputtaisivat selvästi html5:n puolesta.  »

KOLUMNI

Sami Rainisto, 15.12.2011 9:57

Sinulle on yksi uusi päivitys

Se on ehkä yksi tyydyttävimmistä tunteista, joita ihminen tässä teknologian marinoimassa ajassa voi kokea. Kun laite ilmoittaa, että vaikkapa kolmeen (3) sovellukseen on saatavilla päivitys, teknologiaintoilijan sydän hypähtää. Jokin entisestään hyvä ohjelma saa uusia ominaisuuksia ja muuttuu vielä pikkuisen paremmaksi!   »

KOMMENTTI

Jari Tomminen, MikroPC, 15.12.2011 14:38

Nettitakku

Kiinteä internet-yhteys katkesi, ja koska operaattorilla ei ollut heti tarjota ongelman korjaavaa uutta modeemia, sain odotusajaksi nettitikun. Sillä netti vasta takkuun menkin.  »

KOMMENTTI

Niko Rinta, MikroPC, 30.11.2011 13:48

Joku raja pelien ja todellisuuden välille

Mitä tapahtuu, kun todellisuus ja videopelit sekoittuvat? Mitä seuraa siitä, että pelaaja muodostaa oman todellisuutensa, joka ei ole yhteensopiva oikean maailman kanssa?   »

Luottamuksen uusjako  4.5.2012  »
Juhlapäivä jälleen huomenna  30.4.2012  »
Sosiaalinen media kriisiviestinnässä  9.11.2011  »
Kolme ohjetta fiksuun someiluun  31.10.2011  »
Karkasiko mato käsistä?  24.10.2011  »
Parempia uutisia Twitteristä  19.10.2011  »
Yksi mies ja Apple  6.10.2011  »
Ahneen loppu  5.10.2011  »
Facebook tietää sinusta kaiken. Ota silti iisisti  28.9.2011  »
Tee itse ja säästä - paitsi netissä  27.9.2011  »
Kauas pc:t karkaavat  26.9.2011  »
Keisarin uudet työvaatteet  16.9.2011  »
Osta kallis älypuhelin  15.9.2011  »
Eräs elokuinen aamu - vuonna 2032  9.9.2011  »
Työpaikka tarvitsee Facebookin  1.9.2011  »
Hiljaisten vetten verkko  18.8.2011  »
Kännykkä vuonna 2021  18.8.2011  »
Suojaton elämä päättyi  1.8.2011  »
Ole kiltti kesäkoodarille  13.7.2011  »
Digiopastajan opas  11.7.2011  »
Laitekauppa on menneisyyden vanki  5.7.2011  »
Höynäytys vai uusi mullistava toiminto?   30.6.2011  »
Vaadin parempaa itsepalvelua  24.6.2011  »
Tuppisuiden perilliset verkossa  23.6.2011  »
Ääni ESKOlle  22.6.2011  »
Ovi
Uusimmat jutut
  • 4.5. Luottamuksen uusjako  »
  • 30.4. Juhlapäivä jälleen huomenna  »
  • 11.4. Kaikkien nörttien asialla  »
  • 5.4. Uskotko yhteistyön voimaan?  »
  • 28.3. Suunniteltu Kaliforniassa, valmistettu helvetissä  »
  • Lisää »
Avoimia työpaikkoja
ABB
Software Design Engineer
Kaikki tietohallinnon työpaikat:
Kaikki Tekniikan avoimet työpaikat:
Kaikki uusimmat työpaikat:
Lisää työpaikkoja
UUSIN LEHTI

MikroPC 5/2012

– Kuvaajan kännykät
– Etätukisovellukset
– Kuvat kotiin palveluna
– Videoleikkausta vauhdilla
– Twitter lentää Suomeen
– Suunto Ambit

  • Sisällysluettelo  »
  • Osta näköislehti  »
  • Tilaa MikroPC-lehti  »
  • Tilaa uutiskirje (0 €)  »
  • Mediakortti 2012  »
Luetuimmat
Päivä Viikko Kuukausi
Steve Jobs haaveili iCarista  »
Yle Areena loi nahkansa  »
Älyauton viisi tietoturvariskiä  »
Saksalainen tietosuojavaltuutettu: "Kun Euroopan lainsäädäntö kehittyy, Facebookin toimintamallista tulee mahdoton"  »
Unicode - ratkaisuja merkillisiin ongelmiin  »
Sateliitti otti maasta 121 megapikseliin kuvan  »
Uusi tutkimus paljastaa: Piratismi vain parantaa levymyyntiä  »
Pixar tuhosi vahingossa Toy Story 2:n tiedostot - varmuuskopiotkaan eivät auttaneet  »
Lumia 900 myyntiin alennuksella Microsoftin kumppaneille  »
Näin optimoit kiintolevysi nopeuden  »
Lisää  »
Lumia 900 joutui jo ale-laariin  »
34 megapikseliä ja 145 tuumaa - ottaisitko olohuoneeseesi?  »
Sateliitti otti maasta 121 megapikseliin kuvan  »
Turvallinen oikopolku usb-laitteen nopeaan irrottamiseen  »
Samsung Galaxy S 3 julkaistiin Lontoossa: neliydinsuoritin, 4,8" amoled-näyttö, 2100 mAh akku  »
Lisää  »
Tilaa >>
3G-TESTI

MikroPC:n 3g-nopeustestin koko mittausdata vapaasti ladattavissa

MikroPC julkaisee kaikki 3g-testinsä mittaustulokset Creative Commons -lisenssillä.

OSTAJAN OPAS

Kannettava tietokone kotiin – millainen läppäri sinulle sopii?

Kuinka paljon sylimikrosta kannattaa maksaa ja millainen sylimikro sopii mihinkin käyttöön? MikroPC:n digioppaasta saat perusteet kannettavan valinnalle.

  • MikroPC:n digiopas Elisan kirjakaupassa  »
SELAIMET
MPC Kromi – MikroPC:n turvallisempi selain

Päivitetty versio 18 julkaistu 8.5.2012. MPC Kromi on MikroPC:n versio Googlen Chrome-selaimesta. Kromista on poistettu yksityisyystietojen lähetys Googlelle, joten nettijätti ei saa mitään tietoja surffailuistasi.  »

NEUVOT
Tarkista, onko jakamasi linkki vanha

Isitold-palvelun tarkoituksena on auttaa käyttäjää tietämään, kannattaako tämän linkata löytämänsä sivusto, kuva, video tai jokin muu nettiosoite.  »

NEUVOT
Kaipaatko Gmailin vanhaa valikkoa? Näin saat sen takaisin

Google uudisti Gmail-sähköpostipalvelun ulkoasun viime vuoden lopulla. Samalla käyttöliittymän valikko muutettiin kuvakkeiksi.  »

MIKROPC TESTAA

Testasimme: näin robotti-imureiden tekoäly toimii

Rakensimme robotti-imuritestiämme varten 70 neliömetrin kokoisen testialueen, jossa vertasimme robottien tekoälyjä kuvaamalla laitteiden liikeradat. Oheiselta videolta näet, miten massiivinen testi toteutettiin.

PAKKASTESTI

IPhone 4S sammuu jo 10 asteen pakkasessa - MikroPC testasi kännykät pakkasessa

Jotkut älypuhelinvalmistajat lupaavat laitteidensa toimivan kylmimmillään vain nollakeleillä, toiset takaavat toimivuuden 20 asteen pakkasessakin. Testasimme VTT:n kylmähuoneessa, miten Suomen suosituimmat kännykät oikeasti toimivat pakkasessa.

NEUVOT
Näin selvität, kuka seuraa sinua verkossa

Firefox-selaimelle on julkaistu lisäosa, jonka avulla voi seurata, mitkä tahot seuraavat tekemisiäsi netissä.   »

NEUVOT
Näin hankkiudut eroon vanhasta puhelimestasi

Matkapuhelimen keskimääräinen käyttöikä on nykyään alle kaksi vuotta. Mitä vanhoille, nurkkiin pyörimään jääville luureille kannattaisi tehdä?   »

NEUVOT
Eikö Windows toimi? Näin pelastat tiedostosi Linuxin avulla

Linux-hätätikun avulla pystyt pääsemään käsiksi Windows-koneesi tiedostoihin, vaikka kone ei suostuisi Windowsia käynnistämään.  »

Suositukset
NÄYTTÖTESTI

Älä usko emävaleita - näin näyttövalmistajat yrittävät hämätä

Ostajaa petetään näyttökaupassa sumeilematta. Erityisesti tämä pätee halvempien näyttöjen markkinointiin. MikroPC kertoo, mihin näytöt todella pystyvät ja mitkä mainospuheet ovat silkkaa valhetta.

TIETOTURVA
Tarkista testillä selaimesi turvallisuus

Tietoturva-asiat ovat retuperällä suurella osalla verkkosurffailijoista. Usein syynä on joko vanhentunut selain tai selaimen lisäke. BrowserCheck-testi kertoo, onko selaimesi ajantasalla.   »

HYVÄT NEUVOT
Näin parannat langattoman lähiverkkosi nopeutta

Belkinin yritysverkko-osaston johtaja Nandan Kalle listasi PC Worldille tyypillisiä wlan-verkon nopeuteen vaikuttavia asioita ja kertoi, miten langattomiin yhteyksiin voi saada lisää potkua.  »

NEUVO
Merkittiinkö sinut Facebook-valokuvaan? Näin poistat nimesi kuvasta

Jos kuva tai video ei loukkaa Facebookin käyttösääntöjä, palvelua tai kaveria ei voi vaatia poistamaan sitä. Tästä huolimatta oman nimen saa poistetuksi kuvasta.  »

NEUVOT
roskaposti, tietoturva, spämmi, spam, siivous, harja, luuta, roskis, roskakori
Näin suoritat tietokoneen kevätsiivouksen

Tämän vuoden kevätsiivous kannattaa laajentaa myös bittipuolelle.   »

KESKUSTELU
Lue ja kirjoita kommentteja

Voit kommentoida MikroPC.netin juttuja nimimerkillä. »

Katso uusimmat kommentit
  »

PALVELUHAKEMISTO
Ohjelmia, laitteita, palveluja ja koulutusta

Tarkista tarjonta MikroPC:n palveluhakemistosta!  »

LOGOT
MikroPC:n tuotemerkki ja muita merkkejä

MikroPC-lehden logoja markkinointikäyttöön. Julkaistavaksi tarkoitetut kuvat ovat suurempia kuin esimerkit.   »





© 1998-2010 Talentum Oyj Talentum vaihde: 0204 42 40 Talentum tilaajapalvelu puh: 0204 42 4100
Lehdet: tilaajapalvelu@talentum.fi Kirjat: kirjat@talentum.fi
Verkkopalvelut: asiakaspalvelu@talentum.com
Talentum.com myynti: onlinemyynti@talentum.com
Talentum verkkopalvelut: Vastaavat toimittajat
Käyttäjäsopimus/rekisteriseloste
*) Puhelun hinta (sis. alv 23 %): Lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 7,00 snt/min.
Matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 17,00 snt/min. Ulkomailta ao. maan ulkomaanpuhelumaksu.