Yhdessä tekeminen on mullistunut netin ansiosta. Sen sijaan että työstettäisiin dokumentteja omilla koneilla ja lähetettäisiin niitä toisille, hommat hoituvat yhtaikaa kaikkien kesken.
Työstin äskettäin hanke-ehdotusta Google Docsissa. Kolmen erilaisen organisaation tavoitteet piti sovittaa yhteen nopealla aikataululla. Tarvittiin selkeitä kaavakuvia, yhteisesti hyväksytty suunnitelmateksti ja tarkkaan harkittu budjettitaulukko. Kaikki onnistui aikataulussa ja hanke-esitys hyväksyttiin.
Nyt työstän EU-hakemusta puolen tusinan partnerin kesken. Käytössä on wiki, joka auttaa jäsentämään ideoita, jakamaan dokumentteja ja tuottamaan materiaalia varsinaista hakemusta varten. Deadline häämöttää, mutta maantieteellinen etäisyys ei ole este homman hoitamiselle.
Doodle.com-palvelu on erinomainen tapaamisten yhteen sovittamisessa. Palvelua käytetään yhä yleisemmin. Muuten niin hankalasta sähköpostirumbasta yhteisen ajan löytämiseksi on päästy eroon.
Nämä esimerkit ovat vasta jäävuoren huippua. Hommat hoituvat netissä monen osapuolen kesken.
Mutta ihan ilman lastentauteja ei vielä selvitä. Nettityöskentely vaatii myös uudenlaisia toimintatapoja.
Google Docs sallii yhtäaikaisen editoinnin, mutta tämä mahdollisuus edellyttää toisten huomiointia. Jätin dokumentin ruudullani auki ja menin palaveriin, jonne sitten sain puhelun: "Oletko editoimassa dokumenttia?"
Ja vaikka Google Docs tuntuu toimivan luotettavasti, kannattaa tärkeistä dokumenteista tallentaa kopiot muualle, vähintään pdf- muodossa.
Nettipalvelut tuovat mukanaan myös käyttäjätunnusten paljouden. Muistaminen alkaa olla työlästä, ellei käytä tarkkaa systematiikkaa tai jotain keinoa hallita tunnuksia yhdestä paikasta.
Vanhat tunnukset voivat aiheuttaa myös odottamattomia ongelmia. Yhteistyökumppanilla oli wiki-palvelimella aiempi, lukittu tunnus, joka esti uuden tunnuksen avaamiseen samaan sähköpostiosoitteeseen.
Eikä kannata unohtaa myöskään tietoturvaongelmaa. Muistavatko kaikki yhteistyökumppanit kirjautua pois tunnuksilta poistuessaan koneen äärestä?
Trendi on kuitenkin selvä. Netissä toiminta perustuu eri työkaluista koottuun ympäristöön. Ei ole yhtä monoliittista ratkaisua.
Standardit ovat olennaisen tärkeitä, ilman niitä koko korttitalo hajoaa. Mutta hyvältä näyttää.
KOMMENTTI
Antti Oksanen, Tietoviikko, 6.10.2011 12:54Yksi mies ja Apple
Mikään yritys ei ole yhden miehen show, mutta Apple on totisesti lähellä sitä. »


