Nokia julkisti elokuussa 2007 iPhonea muistuttavan kännykän ja iTunesia muistuttavan Ovi-musiikkipalvelun. Kun lehdistö väitti Nokian kopioivan Applea, Anssi Vanjoki totesi: "We copy with pride", siis "Olemme ylpeitä kopioimisesta".
Nyt on kopioinnin tielle noussut kumpareita puolin ja toisin, mutta bisnes jatkunee ennallaan. Kummatkin yhtiöt ovat tottuneita ja kykeneviä pelaamaan kovaa peliä lakituvassa. Lopputulosta on vaikea ennustaa mutta nopeaa ratkaisua tuskin nähdään.
Tämän tyyppisten käräjöintien on tapana kestää vuosikausia, kunnes ne lopulta sovitaan oikeussalin ulkopuolella. Raha vaihtaa siinä vaiheessa omistajaa, mutta on epävarmaa kuka joutuu maksumieheksi.
Nokialla on kännykkätekniikan puolella vahvoja patentteja, Applella taas älypuhelimen käyttöliittymässä. Tämän kaltaisissa oikeusjutuissa punnitaan kummankin osapuolen patenttisalkkujen vahvuudet ja kiinnostavuudet toisen osapuolen kannalta.
Nokian heikkous on älypuhelinten käyttöliittymissä ja verkkopalveluissa, joissa sillä ei tähän mennessä ole ollut läheskään sellaista osaamista mitä markkinajohtajuuteen vaaditaan.
Ovi-palvelun pienistä asiakasmääristä on liikkunut villejä huhuja. Applen iTunes-kauppaan verrattuna Nokia on joka tapauksessa kaukana takana.
Ja koska Apple on tehokkaasti patentoinut iPhonen kosketusnäytön tekniikan, Nokialle tekee vaikeaa päästä samaan käyttökokemukseen.
Käyttäjän kannalta oikeusjutulla ei liene merkitystä. Se luultavasti unohtuu parissa päivässä.
Lopputulos nähdään vuosien päästä ja tilanne on tällöin muuttunut jo ihan toisenlaiseksi. Onko Nokia tai Apple tuossa vaiheessa kännykkäbisneksen edelläkävijä, se jää nähtäväksi.
KOMMENTTI
Antti Oksanen, Tietoviikko, 6.10.2011 12:54Yksi mies ja Apple
Mikään yritys ei ole yhden miehen show, mutta Apple on totisesti lähellä sitä. »



Vastavetona Nokia käyttää patenttisalkkua vipuvartena.
Applella tuskin on sellaisia essentiaalipatentteja kuin Nokialla.
Siis Apple EI VOI valmistaa puhelimia rikkomatta Nokian oikeuksia.
Nokia taas voinee valmistaa puhelimia ilman Applen innovaatioita.
Nyt siis punnitaan onko Apple rikkonut Nokian väittämiä patenttioikeuksia vai ei.
Olen aika varma, että tästä sovitaan pian ainakin jonkilainen välirauha.
Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.