Viikonloppuna siirsin kotitietokoneen uuteen paikkaan remontin alta ja jouduin sammuttamaan sen. Kone oli ollut yhtäaikaisesti päällä 38 päivää ilman ongelmia, mutta nyt se ei suostunut enää käynnistymään.
Kovalevyn tiedostojärjestelmä oli vikaantunut eikä sitä voinut korjata. Tuli hiki hattuun. Koneella oli perheen musiikki, valokuvat, elokuvat ja monta muuta tärkeää asiaa.
Onneksi oli varmuuskopio, ja vieläpä alle tunnin ikäinen. Mutta tämä oli ensimmäinen kerta kun tuli tarpeen testata varmuuskopion toimivuutta. Toimisiko se?
Sormet ristissä tyhjensin levyn, asensin käyttöjärjestelmän uudelleen ja rupesin siirtämään tietoja varmuuskopiolevyltä. Sinänsä homma oli suoraviivainen, mutta käyttisasennus ja 500 gigatavun siirtäminen kesti yli neljä tuntia.
Lopputulos? Kaikki näyttää toimivan, niin sovellukset kuin datatkin. Kone on ihan entisellään mukaan lukien käyttäjäkohtaiset asetukset ja tiedostot.
Ainoastaan Spotify-ohjelma ilmoitti virheestä eikä suostunut käynnistymään, mutta uudelleenasennus korjannee tämänkin jutun.
Silti pieni pelko tässä vielä on. Voihan olla että ongelma uusiutuu. Joka tapauksessa aion jatkossa vielä terästää varmuuskopiointia, nyt olin yhden kortin varassa. On selvästi tarpeen tehdä toinen varmuuskopio ainakin aika ajoin.
Aikoinaan Apple esitteli Leopard-käyttöjärjestelmän varmuuskopiointia toteamalla, että vain 26 prosenttia käyttäjistä varmuuskopioi tiedostojaan edes jollain tavalla. Niinpä käyttöjärjestelmässä on mukana Time Machine -ominaisuus, joka pitää yllä varmuuskopioita tiedostoista, esimerkiksi poistetuista kuvista ja musiikkikappaleista.
Hurraa! Time Machine toimii myös käytännössä eikä vain markkinointipuheessa - kun sitä vain muistaa käyttää.
Oli onnea onnettomuudessa siinä mielessä, että tuttavalleni sattui kovalevyrikko reilu viikko sitten, eikä hänellä ollut ajantasaista varmuuskopiota. Haaveri sai kiinnittämään huomiota asiaan, joten varmuuskopiointi sattui olemaan hallussa juuri nyt. En tiedä miten olisi ollut kuukauden päästä.
Mutta Applen ratkaisu ei ole sekään täydellinen. Time Machine -levyltä ei voi suoraan käynnistää konetta. Olisi hyvä olla myös toinen varmuuskopio, jossa on tarkka kopio koneen kovalevystä. Ja tulipalon tai varkauden varalta olisi hyvä, että ainakin yksi kopio datasta on fyysisesti jossain muualla.
Millaiset järjestelyt sinulla on tietokoneesi sisällön varmistamiseksi?
Asiaan: Tärkeät kamat mulla on ulkoisella usbilevyllä. Tosin levyrikotkin ovat _toistaiseksi_ olleet vain pahan klusterin luokkaa, eli _kaikkea_ dataa en ole koskaan menettänyt. Koneilla olen 'pelaillut' +15 vuotta.
Duunissa viimeisen viiden vuoden aikana on nelisen levyä ollut aivan lukukelvottomassa kunnossa, niistä yksi kävi NormanIbasilla ja siitäkin saatiin datat ulos n. 7500 euron korvausta vastaan. Muiden sisältämä data oli a) tallessa b) ei niin arvokasta.
KOMMENTTI
Antti Oksanen, Tietoviikko, 6.10.2011 12:54Yksi mies ja Apple
Mikään yritys ei ole yhden miehen show, mutta Apple on totisesti lähellä sitä. »



Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.