Tuttavani halusi tietää, miten oppia valokuvaamaan. Hänellä on kyllä kamera, mutta tuloksena on näppäilykuvia, ei sellaisia kunnon kuvia kuin oikeat valokuvaajat saavat aikaan.
Melkein millä tahansa nykyisellä digikameralla pystyy ottamaan erinomaisia kuvia. Mutta ikävä kyllä kameroiden automatiikka ei korvaa ihmistä. Monissa tilanteissa niiden päättelykyky pettää. Joskus automatiikka osuu nappiin, mutta harmittavan usein tuloksena on vaisu kuva.
Aikoinaan kameroiden automatiikka oli kallis lisäominaisuus, manuaalisen sai halvalla. Nykyisin on päinvastoin. Automatiikka on halpaa, mutta käsisäädöistä pitää maksaa ekstraa.
Alle 300 euron hintaluokassa on vähän kameroita, joissa on kunnon käsisäädöt. Valokuvauksen opetteluun sopii esimerkiksi Canon SX120, joka maksaa hiukan yli 200 euroa. Kalliimmasta päästä löytyy muun muassa Panasonic LX3 ja Canon S90, kumpikin hinnaltaan yli 400 euroa.
Megapikseleiden määrään ei kannata tuijottaa, muilla tekijöillä on enemmän vaikutusta kuvanlaatuun.
Opetteluun sopivat taskukameroiden lisäksi myös järjestelmäkamerat, joista erityisesti vanhempia malleja saa edullisesti. Toisaalta järkkärin mukana raahaaminen saattaa tappaa valokuvausinnostuksen alkuunsa.
Myös halvalla automaattikameralla voi opetella valokuvausta. Aluksi kannattaa opetella oikea laukaisutekniikka, joka tapahtuu kahdessa vaiheessa, ei kerralla pohjaan asti painamalla.
Ensin kevyt painallus laukaisimesta, jolloin kamera mittaa valotuksen ja tarkentaa. Tämän jälkeen kameran siirto niin että kohde on sommiteltu mukavasti osaksi kuvaa. Ja vasta tämän jälkeen laukaisunappi pohjaan.
Kunnon käsisäädöillä varustettu kamera tekee harjoittelusta luontevampaa. Säätöjen ansiosta voi kokeilla paljon sellaista, mihin automaatti ei taivu. Ja kun ottaa valokuvauksen haltuun, on se hauskempaa kuin olla automaatin vietävänä.
KOMMENTTI
Antti Oksanen, Tietoviikko, 6.10.2011 12:54Yksi mies ja Apple
Mikään yritys ei ole yhden miehen show, mutta Apple on totisesti lähellä sitä. »



Jokaisella luokassa oli jo käytössään funktiolaskin, mutta hän
silti käytti tuntikausia aikaa opettaakseen meille laskutikun käyttöä.
Meidän oli jopa pakko ostaa kallis tikku. Löysin sen pöytälaatikostani tässä eräänä päivänä, en ole Tekun jälkeen tarvinnut.
Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.