Huoltohenkilö katkaisi autosta polttoaineputken löpösuodatinta vaihtaessaan. Se olisi semmoinen viidenkympin osa korkeintaan, jos sitä varaosaliikkeestä tarvikkeena saisi. Auto on suhteellisen tavallista sorttia, mutta silti huoltamon nettisovellus näytti pienen putkenpätkän varastosaldolle koko Suomessa nollaa. Jaa, Ruotsissa sentään on pari kappaletta sikäläisen keskusvaraston hyllyssä. Niin, sekä Hollannissa kai kymmenkunta.
Näyttävä käyttöliittymä luo illuusion siitä, että homma toimii. Mutta voihan kettu, se rööri ei ole muutettavissa tcp-paketeiksi ja teleportattavissa Vantaalle.
Auto makasi valohoidokkina viikon kunnes raudanpala pötkähti jostakin.
It:llä viilattu logistinen tehokkuus merkitsee sitä, että turhaa tavaraa ei makuuteta hyllyssä eikä turhia ihmisiä töissä. Jot, juuri oikeaan tarpeeseen.
Tästä on suora analogia ihmisten henkilökohtaisen elämän äärioptimointiin menneen tammikuun kirpeimpinä pakkasaamuina. Sähkövikoihin sortuneita uusia autoja pientareella tasaisin välein, kuskinpukilta kampeamassa ihmisiä, joilla ei ole pääkappaletta saati rukkasia, ei oikein päällystakkiakaan. Mutta onneksi sentään kännykkä, jota ilman olisi ruumiita tullutkin.
Joskus epäsosiaalisen palvelusovelluksen it-erroria kannattaa debugata analogisesti. Ei välttämättä seuraavasti, mutta soveltaen.
Hankkija-niminen maatalousosuusliike rakennutti Vantaan Hakkilaan aikoinaan maailman moderneimman keskusvaraston. Sen taivasta tavoittelevilla hyllyillä kiipeili keräilyrobotteja, joita komensi yksi ensimmäisistä suurtietokoneista tässä maassa.
Kartanon omistaja maakunnasta tuli hakemaan varastolta sinne ilmoituksen mukaan saapunutta puimurin isoa peltiosaa. Varastomies päätteen äärellä sanoi, että ei näy varaosaa systeemissä.
”Systeemissä? Mutta minä sain siitä postitse ilmoituksen.”
”Mutta täällä ei sitä näy!”
Sattui niin, että massiivinen pelti paistoi eräästä korkeasta hyllystä suoraan asiakkaan silmään.
”Minä näen sen osan tähän näin”, sanoi asiakas ja osoitti hyllyä.
”Minä en näe sitä täältä.”
Hiljaisuus. Asiakas:
”Minulla on tuolla autossa pistooli.”
No tietenkään ei ollut. Mutta hän kertoi myöhemmin:
”Kärppäkään ei kiipeä vikkelämmin kuin se poika niitä tikapuita sen pellin perään.”
Ihan huumori mielessäkin.
Mika
- Se ei ole meidän numeromme, se on jostakin muualta
Kerroin, että puhelinnumero, johon soitin, on samalta lapulta ja että tällaisesta osoitteesta tämä on lähtenyt. Kaveri ei uskonut, vaikka sanoi, että osoite, osasto ja puhelinnumero ovat oikeat, samoin kuormakirja.
- Meillä ei ole tuollaisia hyllynumeroita. Se ei voi olla meiltä.
Tuossa vaiheessa luovutin ja löin luuria korvaan ja vein auton korjaamolle.
Oikea osahan se oli.
KOMMENTTI
Kari Ahokas, 27.1.2012 15:26Sovelluskaupan lähtölaskenta alkoi
Mobiilit sovelluskaupat ovat välivaiheen ratkaisu, joka ei voi kestää kauan. »
KOMMENTTI
Antti Oksanen, Tietoviikko, 6.10.2011 12:54Yksi mies ja Apple
Mikään yritys ei ole yhden miehen show, mutta Apple on totisesti lähellä sitä. »



Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.