Televisio- ja elektroniikkavalmistajat ovat tuoneet 3d-teknologialla
varustettuja laitteitaan markkinoille suu vaahdoten kuluvana vuonna. Myös
kuluttajat ovat jossain määrin kiinnostuneet teknologiasta, joka on jo
kahdesti aiemmin flopannut. 3d-elokuvaspektaakkeli Avataria on käynyt
teatterissa ihmettelemässä enemmän katsojia kuin yhtäkään elokuvaa aiemmin
Titanicia lukuunottamatta. Mutta siihenkö se jäi?
Siinä, missä vielä viime tammikuussa kuluttajaelektroniikkaan keskittyneiden CES-messujen kojut pullistelivat 3d-laitteita, ensi vuonna esitellään sovelluksia. Teknologiasivusto TechCrunchin mukaan messuilla ei odoteta juuri 3d:sta puhuttavan.
Valmistajien kiinnostus sovelluksiin on helposti selitettävissä. Keväällä numerokirjainyhdistelmä 3d sai yrityspamppujen silmissä vilkkumaan dollarit. Jokainen himoitsi saada osan Avatarin ja sen seuraajien muhkeista lipputuloista. Mielessä kiikaroitiin, kuinka yksi lisäulottuvuus istutetaan kokonaisille televisiokanaville kaikkien kansalaisten iloksi kotivideoita unohtamatta. Kuvan kolmas ulottuvuus näytti saapuneen jäädäkseen, toisin kuin silloin kun elokuvateatterit yrittivät tehdä siitä asetta näkölaatikoita eli ensimmäisiä televisioita vastaan tai kun videonauhurien pelättiin tyhjentävän teattereiden salit 80-luvullla.
3d-huuman hedelmiä uusina laitteina pulpahtelee esiin tasaisin väliajoin, mutta nyt elektroniikkavalmistajat himoitsevat korvat punaisina, miten he saisivat kahmaistua osan Applen ja muiden sovelluksilla rahastavien seteleistä. Sovellukset halutaan myös televisioihin.
Sovelluskaupan periaate on varsin yksinkertainen ja toimiva. Parhaat toteutuneet ideat syntyvät muualla kuin suuryritysten ideariihissä tai valtavilla kehityspajoilla. Parhaita ideoita (tässä tapauksessa sovelluksia) nimittäin toteuttavat yksittäiset kehittäjät tai pienet kehittäjätiimit. Eli kun annat kehittäjän tehdä, mitä hän oikeasti haluaa tehdä ja mahdollisuuden tienata, hän saattaa tehdä loistotuotteen. Epäonnistuminen ei haittaa, koska kehittäjiä riittää ja sinulle riittää se, että saat kolmasosan onnistuneen sovelluksen myyntihinnasta.
Sisällön myymisen avulla valmistajat saavat rahaa muualtakin kuin vain laitteista. Seikassa piilee mahdollisuus tehdä tuotteista nykyistä laadukkaampia ja paremmin aikaa kestäviä.
Sovelluksissa lymyää myös ratkaisu televisiovalmistajien ongelmaan, mistä saada 3d-sisältöä laitteisiin, kun yksi ulottuvuus lisää tarkoittaa elokuvastudioille suurempia tuotantokustannuksia. Sovelluksien avulla pystyisi takaamaan, että oikeaa 3d-sisältöä olisi tarjolla aina eikä tarvitsisi turvautua vanhojen elokuvien 3d-muunnoksiin tai odottaa niitä muutamaa vuodessa tehtävää kolmeulotteista elokuvaa blu-raylle.
Jotkut elektroniikkavalmistajat ovat huomanneet sovelluksien mahdollisuuden ja ottaneet varaslähdön. Muun muassa Samsung on jo hetken tyrkyttänyt televisioitaan Twitterillä, Facebookilla ja muilla kätevillä toiminnoilla. Lisäksi yhtiö on kertonut aloittavansa 3d-sisällön toistamisen netin yli. Sisältönä tässä tapauksessa on niin pelit kuin elokuvat.
Niskaan alituisesti hönkivä 3d ei ole vielä flopannut, mutta sen yleistymisestä pysyväksikään ei ole sen enempää viitteitä. Toistaiseksi teknologia on mukava erikoisuus ja hyvä niin, sillä se aiheuttaa joillekin migreeniä. Ainakin varhaisen ennusteen perusteella näyttäisi siltä, että 3d-tuuli ei puhalla ensi keväänä yhtä navakasti kuin tänä vuonna.
Kyllästyin laitteiden vaihtamiseen, kun digi tuli analogi meni. Kaikki vehkeet pois. Alussa oli outoa, nyt en edes haluaisi televisiota. Olen paljon vireämpikin nykyään. Jos tulen kipeäksi, katson kannettavalla. jonkun sarjan koko kauden maatessani dvd:ltä siinä kaikki.
Kaveri laittoi myös telkun ja luvat pois, katsoo pelkkiä DDVD-elokuvia. Saa kuulemma pelkän luvan hinnalla ostettua yli kymmenen kautta sarjoja.
Kaveri laittoi myös telkun ja luvat pois, katsoo pelkkiä DDVD-elokuvia. Saa kuulemma pelkän luvan
hinnalla ostettua yli kymmenen kautta sarjoja.
Kuka kumma maksaa ylipäänsä tv-lupamaksua?
vuoden päästä kakarat ei enää edes muista 2d-aikaa. Mahtaa olla hienoa olla se pessimisti joka voi
myöhemmin katsoa menneeseen ja todeta, että olinpa tyhmä. Samaa voisi sanoa myös niille, joiden
mielestä paperinen kirja ei tee kuolemaa.
enPÄ USKO. mIGREENIT JA EPILETSET KOHTAUKSET VAIN YLEISTYVÄT!
KOMMENTTI
Kari Ahokas, 27.1.2012 15:26Sovelluskaupan lähtölaskenta alkoi
Mobiilit sovelluskaupat ovat välivaiheen ratkaisu, joka ei voi kestää kauan. »
KOMMENTTI
Antti Oksanen, Tietoviikko, 6.10.2011 12:54Yksi mies ja Apple
Mikään yritys ei ole yhden miehen show, mutta Apple on totisesti lähellä sitä. »



Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.