KOMMENTTI
Niclas Storås, 30.6.2011, 10:56Höynäytys vai uusi mullistava toiminto?
Microsoftilla on tiilet
ja Googlella piirit.
Uusia, hienoja ja ennennäkemättömiä toimintoja, molemmat valmistajat
lupaavat. Eihän tässä voi kuin kiittää ja kumartaa, kun joka päivänen
teknologiamme mullistetaan kerta toisensa jälkeen.
Googlen Facebookin kampittajan yksi suurimmista hienouksista on piirit-toiminto. Siis miettikää nyt, kavereita voi vain vedellä ja heitellä eri piireihin. Facebookin ryhmät näyttää piirien rinnalla muinaisjäänteeltä neuvostoliittolaisesta maatalouskojeesta. Haluaako joku muka vielä 2010-luvulla navigoida tekstilinkkien ja pudotuslaatikoiden avulla, kun voisi vedellä hiirellä pitkiä kaaria halki 27-tuumaisen laajakuvanäytön?
Mutta vielä parempi kysymys on, mitä uutta piirit antavat? Tarkkaavaisimmat ovat jo haistaneet palaneen käryä. Ensinnäkin piirit näyttävät kummallisen tutuilta, varsinkin niiden silmissä, jotka ovat nähneet suomalaisen Bublaa-palvelun kuplat.
Ja eikö drag and drop eli raahaa ja pudota -toiminto keksitty jo 80-luvulla? Tosin sitä ei voi kieltää, etteivätkö kosketusnäyttölaitteet vaadi tämänkaltaista suhimista.
Microsoft puolestaan hehkuttaa tuon tuosta Windows Phone 7 -alustan kulmakiviään eli käyttöliittymän tiiliä. Neliskulmaiset sovellusten kuvakkeet ovat ”täysin uudenlainen tapa käyttää puhelinta”. Tiiliä pystyy järjestelemään mielensä mukaan, mutta ei siinä vielä kaikki: niitä voi käännellä ja takaa etsiä yllätyksiä. Hauskaa ja helppoa.
Mutta käytännössä tiilethän ovat widgettejä eli pienoissovelluksia, jotka on keksitty jo vuosia sitten. Mitä uutta sitten tiilissä on? Ainakin toiminnon nimi on uusi. Lisäksi sovelluksen pakottaminen neliskulmaiseen muotoon ei ole mitenkään yleinen käytäntö.
Kun sormella tökkää tiiltä, alkaa Microsoftin huima graafinen ilotulitus, johon koko homma perustuu: tiili kääntyy ympäri. Vailla tätä animaatiota Windows Phonen 7:n tiili ei olisi enää tiili. Se olisi vain vanha tuttu ikkuna, jonka sisältö vaihtuu klikkaamalla.
Erikoistehosteiden edelläkävijänä voidaan pitää Applea. Tietotekniikkayhtiön ansiosta saamme nauttia mitä erilaisimmista viuhahduksista arkisten toimintojen parissa.
Kaikesta tästä voimme kiittää tietotekniikan ripeää kehitystä. Konetehoa on jo niin paljon, että sille täytyy keksiä uusia käyttötarkoituksia. Nopeutuvat suorittimet mahdollistavat tulevaisuudessa, että jokainen napin painallus ja hiiren klikkaus on sykähdyttävä elämys.
Kirjoittaja on MikroPC:n toimittaja.
KOLUMNI
Kim Viljanen, MikroPC, 5.3.2012 9:36Internetin voima ja logiikka
Elämme digitaalisten löytöretkien aikakautta, jossa menestyvät rohkeimmat ja itsepäisimmät. »
KOMMENTTI
Antti Isokangas, MikroPC, 28.3.2012 10:26Suunniteltu Kaliforniassa, valmistettu helvetissä
Eikö jo olisi aika ruveta kysymään myös luomu-Lumioita ja onnellisen kiinalaisen iPadeja? »
KOMMENTTI
Antti Oksanen, Tietoviikko, 14.2.2012 21:40Digitarina jatkuu tv:ssä
Verkko-tv-markkinan räjäyttää se, joka tekee telkkarista taas helppokäyttöisen. »
KOMMENTTI
Kari Ahokas, 27.1.2012 15:26Sovelluskaupan lähtölaskenta alkoi
Mobiilit sovelluskaupat ovat välivaiheen ratkaisu, joka ei voi kestää kauan. »




Tiilet herättävät huomiota oikeastaan vain Windows-käyttöjärjestelmän totutun karuuden vuoksi. Jo Jursassic Park-elokuvassa esitetyt käyttöjärjesrtelmän käyttöliittymät olivat vuonna 1993 kolmiulotteisia.
Tietokonepeleissä grafiikan esiinmarssi on ollut näyttävää jo toista vuosikymmentä sitten.
Toimintojen piilotus ei ole aivan miellyttävä asia. Microsoftilla on ikävä tapa piilottaa ohjelmien asetuksia omistamallesi koneelle. Voit unohtaa avoimuuden ja läpinäkyvyysen jo sen takia, että Microsoft on tiiviisti mukana USAN Patriot Actin hankkeessa.
Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.