KOMMENTTI
Juho Uski, 24.10.2011, 9:46Karkasiko mato käsistä?

Sodankäynti on jo siirtynyt verkkoon. Tieto on valtaa ja mitättömän pienillä kustannuksilla voidaan saada tuloksia. Kokeileminen kannattaa aina, koskaan ei tiedä milloin jättipotti kopsahtaa kohdalle.
Vanhanaikaisten vandaalien, rosvojen ja tiedonkalastelijoiden lisäksi verkossa vaanivat myös tiedustelupalvelut. Metodien perusteella on mahdotonta erottaa hyviksiä pahiksista. Verkkosodankäynnissä ei tunnusteta sivullisia uhreja.
Työpaikalleni Haaga-Helia ammattikorkeakouluun tilatusta kiinankielen opetusohjelmasta paljastui lokakuun loppupuolella ammattimaisesti kätketty vakoilusoftan pätkä. Se havaittiin vasta ohjelma asentamisen jälkeen. Etsimiseen asennusmedialta vierähti normaalia pitempi rupeama. Softan asentanut it-ammattilainen ehti tovin epäillä, että veikiö piileskelisikin ohjelman mukana tulleella lisenssitunnisteeksi tarkoitetulla usb-avaimella. Mokoma olikin hauska laite. Se ei tunnistunut muistivälineeksi, vaan oli käyttöjärjestelmän mukaan tyyppiä ”human interface device” - siis samaa kategoriaa kuin hiiret tai näppäimistöt.
F-Securelle lähetettiin näyte ja jäin kollegani kanssa kiinnostuneena seuraamaan, minkälaisesta pöpöstä oli kyse. Virus löytyi suoraan tehdaspakatuista cd-levyistä. Sikäli halpistuotannon leima niissä kyllä oli, että levyt eivät olleet prässättyjä vaan poltettuja cd-r -levyjä. On mahdollista, että kyseisen ohjelman toimittajan järjestelmä on hyökkäyksen kohteena. Enemmän kuin todennäköistä on, että kyseessä on täsmätilaus, jolla koetetaan kalastella tietoja Kiinasta kiinnostuneiden ihmisten toiminnasta.
Moni kuvittelisi, ettei omissa tiedoissa ole mitään salattavaa tai ihmeellistä. Jo tykkäämisesi kohteet sosiaalisessa mediassa voivat olla tärkeää tietoa joillekin tahoille. Tällaisessa vakoilussa tavallinen median seuraaminen ei riitä. On etu päästä suoraan käyttäjän koneelle. Jo muutaman päivän käytöksen seuraaminen antaa sinusta yllättävän paljon tietoa. Tarpeeksi huolestuttavasti käyttäytyvältä voi jopa jokin raja sulkeutua yllättäen nenän edessä.
Ensimmäisiä iskujakin verkkosodankäynnissä on jo jaettu. Läntiset tiedustelupalvelut ujuttivat usb-muistitikulla Iranin ydinlaitokseen madon, joka halvaannutti jokusen laitokselle elintärkeän sentrifugin. Mato karkasi muuallekin – jos ei muuten, niin peiteoperaationa, jotta mokomaa ei nähtäisi yksinomaan tiettyyn valtioon kohdistettuna hyökkäyksenä. Tällaisessa tilanteessa sivullisia uhreja voi syntyä odottamattomillakin tahoilla, jos esimerkiksi terveydenhuollon järjestelmät halvaantuisivat toisaalla.
Teollisuuden Voima on rauhoitellut, että Suomen seuraavan ydinvoimalan käyttöyksikön järjestelmät ovat täysin erossa muusta verkosta. Toivottavasti muistetaan myös tutkia jokaisen Homer Simpsonin taskut. Ei se tikku Iraninkaan laitokseen ilman ihmisen avitusta kulkeutunut.
KOLUMNI
Kim Viljanen, MikroPC, 5.3.2012 9:36Internetin voima ja logiikka
Elämme digitaalisten löytöretkien aikakautta, jossa menestyvät rohkeimmat ja itsepäisimmät. »
KOMMENTTI
Antti Isokangas, MikroPC, 28.3.2012 10:26Suunniteltu Kaliforniassa, valmistettu helvetissä
Eikö jo olisi aika ruveta kysymään myös luomu-Lumioita ja onnellisen kiinalaisen iPadeja? »
KOMMENTTI
Antti Oksanen, Tietoviikko, 14.2.2012 21:40Digitarina jatkuu tv:ssä
Verkko-tv-markkinan räjäyttää se, joka tekee telkkarista taas helppokäyttöisen. »
KOMMENTTI
Kari Ahokas, 27.1.2012 15:26Sovelluskaupan lähtölaskenta alkoi
Mobiilit sovelluskaupat ovat välivaiheen ratkaisu, joka ei voi kestää kauan. »



