KOMMENTTI
Kari Ahokas, 31.10.2011, 20:30Kolme ohjetta fiksuun someiluun

Olin innoissani, kun löysin Twitterin. Aloin seurata arvostamaani laulajaa.
Selvisi, että laulaja jaaritteli Kalifornian ruuhkista ja todisti taajaan vakaumustaan. Hän paljastui ihan tavalliseksi ihmiseksi, jolla ei ole erityisen ainutkertaista sanottavaa.
Twitter ja Facebook ovat tehokkaita välineitä. Kuka tahansa voi välittää ajatuksiaan kenelle tahansa. Ja ajatuksemme koskevat usein meitä itseämme. Mitä enemmän kerrot itsestäsi, sitä enemmän maailma saa aineistoa, jonka pohjalta se muodostaa mielipiteensä sinusta.
On siis helpompaa kuin koskaan tehdä tiettäväksi, että olet huipputyyppi. Ja vastaavasti, myös huonon vaikutelman antaminen itsestään on huippuhelppoa.
Jokaisella on toki täysi oikeus tuutata kanaviinsa mitä ikinä haluaa! Kaikkia ei voi miellyttää. Mutta jos haluat olla mahdollisimman hyvä some-kaveri, mieti vielä, mitä todella haluat itsestäsi kertoa.
Keitin kahvit ja katselen ruohon kasvua.
Pienimmätkin kuulumisesi varmasti kiinnostavat läheisimpiäsi, mutta entä muita? Etenkin Twitterissä joku voi seurata viestejäsi purevan analysointikykysi vuoksi. Häntä ei kiinnosta, koska kahvittelet. Hän voi jopa pitää toissijaisia viestejä oman aikansa haaskaamisena.
I’m at Nevada.
Erään mediagurun twiiteissä on hyvää näkemystä. Harmi vain, että ne hukkuvat hänen Foursquaresta tulvivien sijaintipäivitystensä alle.
Vaikka joku seuraisi sinua Twitterissä terävien kommenttiesi takia, hän saattaa väsyä jatkuviin sijaintipäivityksiisi ja lopettaa seuraamisen. Eikä hän ole näkemässä seuraavaa neronleimaustasi, joka olisi saanut hänet palkkaamaan Sinut, hinnalla millä hyvänsä.
Löysin 20 kiintoisaa linkkiä, lähetän ne tilapäivityksinä päivän mittaan.
Jos tukit lukijoidesi Facebook- tai Twitter-virran linkkilöydöilläsi, niiden on parasta olla hyviä. Todella hyviä.
Juoksin maratonin, kirjoitin kirjan, maalasin talon, neliöin ympyrän, kävin oopperassa ja vein rakkaani kalliiseen ravintolaan.
Hienoa, jos saat aikaan paljon hyvää! Kuitenkin, jos tilapäivityksesi on sarja urotekoja, kavereitasi saattaa alkaa ärsyttää.
Jes! Sisarpuolueemme voitti Bulvarian vaalit. Ja miten tyhmästi tekikään väärää ideologiaa edustava kaupunginvaltuutettu.
Politiikka on kiinnostavaa – ainakin samaa väriä tunnustavien mielestä. Jatkuva propaganda väärässä paikassa toimii itseään vastaan. Politikointia tarvitaan, mutta aika moni etsii Facebookista hupia ja niitä vakavampia asioita ihan muilta foorumeilta.
Voi pojat, kun tietäisitte, mitä tiedän. Mutta enpä kerro.
On kiva pitää muita jännityksessä. Jännittäjät vain ehkä eivät arvosta osaansa.
Olen kyllä kova some-guru, mutta en ymmärrä vastata minulle Twitterissä esitettyihin asiallisiin kysymyksiin.
Mikä kertookin kaiken tarvittavan.
Miten sitten toimia fiksusti?
Keskity. Ole kuin F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen. Hän on ottanut Twitterin haltuun oman alansa asiantuntijana. Hän ei twiittaa syöneensä kanaa lounaaksi tai olevansa uimahallissa. Hän jakaa tietämystään eikä korosta persoonaansa. Hyppönen käyttää muuten Facebook-tiliäänkin vain Twitter-viestiensä jakeluun.
Muista kohtuus. Itseään voi kehua, sijaintinsa paljastaa, lähetellä linkkejä, jaaritella joutavia, politikoida ja niin edelleen, kunhan ei tee sitä kyllästymiseen asti.
Suuntaa viestisi. Monella on Twitterissä yksityinen ja ammatillinen tili erikseen. Erinomainen idea! Vastaavasti, jos Facebook-kaverisi ovat sekalaista sakkia, voit harkita jakelulistojen perustamista. Sisäpiiri saakoon tiedon lauantaisiivouksen etenemisestä ja rautakauppakäynnistä, hyvänpäiväntutut ja liikekumppanit voi niiltä välillä säästää.
Kirjoittaja uskoo tehneensä kaikki mahdolliset some-virheet mutta tykkää silti neuvoa muita.
KOLUMNI
Kim Viljanen, MikroPC, 5.3.2012 9:36Internetin voima ja logiikka
Elämme digitaalisten löytöretkien aikakautta, jossa menestyvät rohkeimmat ja itsepäisimmät. »
KOMMENTTI
Antti Isokangas, MikroPC, 28.3.2012 10:26Suunniteltu Kaliforniassa, valmistettu helvetissä
Eikö jo olisi aika ruveta kysymään myös luomu-Lumioita ja onnellisen kiinalaisen iPadeja? »
KOMMENTTI
Antti Oksanen, Tietoviikko, 14.2.2012 21:40Digitarina jatkuu tv:ssä
Verkko-tv-markkinan räjäyttää se, joka tekee telkkarista taas helppokäyttöisen. »
KOMMENTTI
Kari Ahokas, 27.1.2012 15:26Sovelluskaupan lähtölaskenta alkoi
Mobiilit sovelluskaupat ovat välivaiheen ratkaisu, joka ei voi kestää kauan. »




Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.
Tähän kommenttiin 2 vastausta
Tarkkaan ottaen Mikko todellakin on Facebookissa mutta vain Twitter-päivitystensä osalta. Mies itse:
"I don't use Facebook, but you can subscribe to this account to follow my Twitter updates."