
Mikään yritys ei ole yhden miehen show, mutta Apple on totisesti lähellä sitä. Niin rautainen oli Steve Jobsin ote yhtiöstä sen renessanssin alettua vuosituhannen vaihteessa.
Kymmenen vuotta sitten Applen osake maksoi alle kymmenen dollaria. Silloin sitä oli markkinahuhujen mukaan moni yritys ostamassa, muun muassa Nokia, jolle silloinen omppuyhtiö olisikin ollut suupala.
Samaan aikaan televisioissa alkoivat pyöriä ensimmäiset iPod-mainokset. Ruudussa tanssittiin valkoiset kuulokkeet korvissa ja pieni harmaa lätty kädessä. Musiikin sai ladattua vain iTunes-ohjelmiston ja siihen integroidun verkkokaupan kautta.
Loppu on vallankumouksellisten digituotejulkistusten historiaa - ja merkittävin comeback, joka liike-elämässä on koskaan nähty.
Musiikin diggailu on aina ollut isossa roolissa Applessa. Yhtiön perustajia Jobsia ja Steve Wozniakia yhdisti ennen kaikkea Bob Dylan, jonka laulujen tahdissa he rakensivat ensimmäiset tietokoneviritelmänsä. Wozniak kehitti ja viritteli, Jobs tuotteisti ja markkinoi.
Jobsin kyky saada joukot taakseen on dokumentoitu hyvin muun muassa Wozniakin elämäkerrassa iWozissa (2006). Kirjan mukaan suunnitelmat iPodia ja monia muita nykyisiä hittituotteita varten olivat olemassa jo ennen Jobsin paluuta Appleen. Tarvittiin kuitenkin riittävän visionäärinen johtaja muuttamaan ideat äärimmäisen haluttaviksi päätelaitteiksi ja brändeiksi.
Näin uusi Apple kietoi sadat miljoonat kuluttajat ekosysteemiin, jota se itse totaaalisesti kontrolloi. Aivan kuten MacIntosh-tietokoneiden kultakaudella, jolloin yhtiö piti MacOS-käyttöjärjestelmän koodin tiukasti omissa käsissään. Silloin Jobs ja kumppanit naureskelivat muun muassa epäcooleille Microsoftin tuotteille. Apple oli lähellä kaatua tähän virheeseen.
Sama ylimielisyys kilpailijoita ja kumppaneita kohtaan on Applen suurin riski tänäkin päivänä. Se on ikävä puoli Jobsin kulttuuriperintöä, jonka hän seuraajalleen jätti.
No, voi myös väittää, että Applella on varaa ylimielisyyteen. Jobsin kompromissiton fokus käyttäjäkokemukseen on paaluttanut yhtiön tuotteet kuluttajien mieliin ja sydämiin kaikkialla maailmassa. Sitä markkina-asemaa on vaikea horjuttaa.
Tänä vuonna Applen osake on maksanut parhaimmillaan yli 400 taalaa. Elokuun alussa se ehti olla hetken pörssiarvoltaan maailman suurin yritys. Oli oikeus ja kohtuus, että Steve Jobs ehti nähdä sen hetken.
Kirjoittaja on MikroPC:n ja Tietoviikon päätoimittaja.
KOLUMNI
Kim Viljanen, MikroPC, 5.3.2012 9:36Internetin voima ja logiikka
Elämme digitaalisten löytöretkien aikakautta, jossa menestyvät rohkeimmat ja itsepäisimmät. »
KOMMENTTI
Antti Isokangas, MikroPC, 28.3.2012 10:26Suunniteltu Kaliforniassa, valmistettu helvetissä
Eikö jo olisi aika ruveta kysymään myös luomu-Lumioita ja onnellisen kiinalaisen iPadeja? »
KOMMENTTI
Antti Oksanen, Tietoviikko, 14.2.2012 21:40Digitarina jatkuu tv:ssä
Verkko-tv-markkinan räjäyttää se, joka tekee telkkarista taas helppokäyttöisen. »
KOMMENTTI
Kari Ahokas, 27.1.2012 15:26Sovelluskaupan lähtölaskenta alkoi
Mobiilit sovelluskaupat ovat välivaiheen ratkaisu, joka ei voi kestää kauan. »



