
Olin päättänyt viettää lauantai-illan kiltisti kotosalla elokuvan parissa. Samalla olisi hyvä sauma testata Logitechin ohjelmoitavaa kaukosäädintä.
Eikun sohvalle, videotykki hurisemaan, blu-ray-levy soittimeen ja kaukosäädin käteen. Hetkinen, eihän uusi säädin tottelekaan komentoja. Sehän pitää tietysti ohjelmoida ensin omaan kotiteatteriin sopivaksi.
Hommasta ei tullut tolkkua insinöörityylillä, joten oli kaivettava manuaali kiltisti esille. Heti kolmannelta sivulta satoi kylmää vettä niskaan: ”Kaukosäätimen käyttöönottoon tulee varata vähintään 45 minuuttia”. Leffailta ei tuntunutkaan enää niin hyvältä idealta.
Lauantai-illasta vierähtikin sitten tunti olohuoneen lattiaa nuohoten ja kotiteatterilaitteiston mallinumeroita selvitellen. Logitechin ohjelmointiin käytettävä sovellus nimittäin haluaa tietää jokaisen laitteen merkin ja mallin.
Kun homma lopulta oli paketissa, kaljat olivat lämmenneet ja popcornit kylmenneet. Tosin kaukosäädin pelasi hienosti. Yhdellä komennolla älyohjuri osaa käynnistää videotykin, blu-ray-soittimen, stereot ja painaa play-näppäintä.
Logitechin Harmony-sarjan kaukosäätimet ovat näppäriä kapuloita, mutta niiden koulutus vaatii kärsivällisyyttä. Sitä ei sovi jättää leffailtaan.
Logitech Harmony 700, noin 140 euroa, www.logitech.fi
Käyttöliittymässä ei kyllä mitään insinööritaitoja tai manuaalia ainakaan meillä tarvittu. Mitä 'Activitivities' toiminnallisuuteen tulee, olen suosiolla jättävyt sen omaan arvoonsa. On mielestäni paljon selkeämpää ohjelmoida tarvittavat komennot asianomaisen 'Devicen' alle kuin luottaa laitteen logikkaan (vaikka se toimiikin useimmin kuten pitää, on minulla laitteita, joihin se ei vain taivu) Esim. PVR laitteelle olen opettanut ohjelmoitavien painikkeiden kohdalle Tv:n 'Power toggle' ja 'Input:AV1' kommennot. Samaa olen tehnyt samalla logiikalla ja järjestyksellä kaikissa laitteissa, joissa se on tarpeen.
UUSI!
17.3.2010 12:40Apua kahden kännykän loukkuun
Samsungin uusi C5212 -puhelin osaa laittaa pomon jäähylle viikonlopun ajaksi. »
UUSI!
17.3.2010 12:27Antaa iPhonen komentaa
Onko TomTom antamassa periksi ja luovuttamassa navigointimarkkinat älypuhelimille? »
UUSI!
17.3.2010 12:03Pirtsakat pikkupuhelimet
Sony Ericsson innostui Android-puhelimestaan niin, että julkisti siitä kutistetun Mini-version. »
UUSI!
17.3.2010 13:12Näppäimistö nielaisi tietokoneen
Kuin ennen vanhaan – näppis ja tietokone samassa paketissa. »
UUSI!
4.12.2009 0:00TomTom XXL - raskaan sarjan navigaattori
TomTom paisutti uusimman navigaattorinsa näytön koon viiteen tuumaan. »




Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.