ÄLYPOKKARIT
Jari Tomminen, MikroPC, 26.5.2010, 15:30Toimiiko älypokkareiden hymyntunnistus oikeasti?
Uusia kameroita markkinoidaan yhä enemmän älykkäillä kuvausavusteilla kuten kasvontunnistuksella, hymyntunnistuksella ja silmänräpäytyksen väistöllä.
Parhaimmillaan – ihanteellisissa olosuhteissa – hahmontunnistukseen perustuvat avusteet ovatkin mitä mainioin apu onnistuneiden kuvien varmistamiseksi.
MikroPC:n testien perusteella näyttää siltä, että tositilanteessa suunnilleen ainoat älytoiminnot, jotka toimivat jotakuinkin luotettavasti, ovat automaattinen kohdeohjelman valinta, kasvojen tunnistus ja kohteenseuranta.
Ne perustuvat sen verran selkeään ja yksinkertaiseen päättelymekanismiin, että kamerat toimivat ilman kohtuutonta viivettä.
Edistyksellisemmät toiminnot ovatkin sitten oma lukunsa. Hymyntunnistuksen toiminta on hyvin satunnaista eikä sitä välttämättä edes voi käyttää kaikissa toimintatiloissa. Toimiessaankin piirteen perusidea kariutuu siihen, että tunnistuksen tapahduttua kameroilla menee tyypillisesti sekunnista puoleentoista ennen varsinaista kuvan ottamista.
Siinä ajassa monikin hymy ehtii jo hyytyä.
Silmänräpäytyksen tunnistus on puolestaan ominaisuus, jonka toteutuksesta on lähes yhtä monta versiota kuin kameravalmistajaakin.
Piirre voi tarkoittaa kuvan ottamisen jälkeen näytölle ilmestyvää varoitusta silmien kiinniolosta, jolloin kuvaaja joutuu itse ottamaan uuden kuvan. Tämä voi olla joskus hankalaa, sillä pikkukameroiden reagointinopeus ei ole taivaita hipova.
Toisessa versiossa kameran laukeamista viivästetään hetkisellä, jos kohteen silmät ovat kiinni tai raollaan.
Kolmannessa kamera ottaa automaattisesti toisen kuvan heti ensimmäisen perään havaitessaan suljetut silmät. Tästä tosin ei ole iloa tilanteessa, jossa kohteen silmänräpäys kestää silmänräpäystä pidempään.
Lue kasvomuistista ja uusien pokkareiden muista ominaisuuksista MikroPC:n numerosta 5/2010.
HINTAVERTAILUT
27.4.2012 10:36Maksatko puhepaketista? Perusliittymä tulee halvemmaksi - katso vaikka!
3G-TESTI
23.2.2012 12:00MikroPC:n 3g-nopeustestin koko mittausdata vapaasti ladattavissa
MikroPC julkaisee kaikki 3g-testinsä mittaustulokset Creative Commons -lisenssillä. »
PAKKASTESTI
26.1.2012 7:45IPhone 4S sammuu jo 10 asteen pakkasessa - MikroPC testasi kännykät pakkasessa
TEHOSYLIMIKROT
15.10.2010 10:49Ennätyksellinen Gulftown - testissä maailman tehokkaimmat sylimikrot



Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.