tiistai 9.2.2010

Päivän ohjelmisto XP-antispy v3.97.9

MikroPC

Etusivu Lehdet Keskustelut Tiedostot Kommentit Posti

HAAVOITTUVUUS

Henna Savolainen, MikroPC, 16.11.2009, 8:25

Microsoft vahvisti: Windows 7:ssa on nollapäiväaukko

Softajätti Microsoft vahvisti myöhään perjantai-illalla, että Windows 7 –käyttöjärjestelmässä on nollapäivähaavoittuvuus.

Microsoft kertoi, että sen uusimmassa käyttöjärjestelmässä todella on server message block-koodia koskettava aukko, jonka julkisti viime viikolla jo eräs tietoturvatutkija. Haavoittuvuuden avulla ulkopuolinen hyökkääjä voi lamauttaa Windows 7 -koneet ja Windows Server 2008 R2 -palvelimet. Koneita ei kuitenkaan voi aukkoa hyväksikäyttäen saastuttaa haittakoodilla.

Yhtiön mukaan suurin osa käyttäjistä voi suojautua hyökkäyksiltä palomuurin säädöillä. Microsoft kehottaa blokkaamaan palomuurista TCP-portit 139 ja 445.

Microsoftilla ei ole tiedossa tapauksia, joissa aukkoa olisi hyväksi käytetty. Yhtiö kertoi valmistavansa paikkaa parhaillaan, muttei kertonut tarkempaa aikataulua.

Ongelma ei kosketa aiempia Windows-versioita.

IDG

Aiemmin verkkopalvelussa

Windows 7 kelpaa Vistaa paremmin  6.11.2009   »
Windows 7 kerää sekä kehuja että kritiikkiä  30.10.2009   »

Kommentoi (5)
Lähetä
Tulosta
Jaa

LÄHETÄ KAVERILLE

*Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia
Kommentoi artikkelia
Huom! Poista turhat lainaukset ja tarkista viestisi ennen tallennusta.
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot » Palaute toimitukselle »
Re: Microsoft vahvisti: Windows 7:ssa on nollapäiväaukko 16.11.2009 9:32
eka pommi
nonni Vastaa
Re: Microsoft vahvisti: Windows 7:ssa on nollapäiväaukko 16.11.2009 21:50
Peruskäyttäjälle voi tuottaa ongelmia tuon suojautmismetodin toteuttaminen, uskoisin.
ei-insinööri Vastaa
Re: Microsoft vahvisti: Windows 7:ssa on nollapäiväaukko 17.11.2009 8:15
Windows 7:ssa on tosiaan virus. MBR:ään iskevä.
Myllykirjeitä Vastaa
Re: Microsoft vahvisti: Windows 7:ssa on nollapäiväaukko 17.11.2009 8:15
Windows 7 liittyy muiden windowsien pitkään listaan, missä olevat ohjelmat ovat jatkuvasti jonkin hyökkäyksen tai uhan kohteena. Kansaa vedetään taas nenästä oikein kunnolla, eli tyhmyydestä ja osaamattomuudesta oikeutetusti sakotetaan.
Ongelmat Jatkuvat Vastaa
Re: Microsoft vahvisti: Windows 7:ssa on nollapäiväaukko 19.11.2009 13:21
Peruskäyttäjänä en tosiaankaan kyllä keksi kuinka blokkaisin nuo TCP-portit 139 ja 445 .
Windowsin 7 64 mukana tullut "palomuuri" ja Buffalo WHR-G300N jakamassa jossa myös palomuuri. Kokeilin kyllä GRC Shield upilla ja se näytti kaikki vihreänä ja lopussa Passed Passed.

Saisiko ohjeet ?
Peruskäyttäjä Vastaa
Siirry keskusteluun / Katso kaikki kommentit

17.11.2009 11:35

Seiska vanhan rinnalle – helposti

Seiskaan ei tarvitse siirtyä sokkona, kun jättää koneelle myös windowsin vanhemman version.  »

TIETOTURVA

20.11.2009 8:46

Microsoft kieltää Windows 7:n "takaovet"

Microsoft kieltää ujuttaneensa takaovia Windows 7 –käyttöjärjestelmään. Huoli mahdollisista takaovista nousi eilen, kun Yhdysvaltojen kansallisen turvallisuusviraston uutisoitiin olleen mukana järjestelmän kehityksessä.   »

SEISKA

31.10.2009 18:25

Kumpi Windows 7 sinulle sopii – 32-bittinen vai 64-bittinen?

Useimmille Windows 7:n hankkiville 64-bittinen versio on oikea valinta. Mutta milloin ei? Ja mitä eroa niillä ylipäänsä on?  »

NIKSIT

10.11.2009 12:53

Vinkki: Windows 7 kertoo akkusi terveydentilan

Tarkasta kannettavan tietokoneen akun kunto tällä yksinkertaisella niksillä.   »

WIN 7

11.11.2009 13:31

Sotku avoimen koodin käytöstä – Microsoft vetää pois Windows 7 -asennustyökalun

Microsoft on vetänyt pois jakelusta Windows 7 usb/dvd download tool -työkalu siihen liittyneiden lisenssiepäselvyyksien vuoksi.  »

WINDOWS 7 SAAPUI

23.10.2009 18:04

Seiskan asentajan aakkoset

Windows 7 on täynnä hyviä oivalluksia.  »

SEISKA

6.11.2009 8:01

Windows 7 kelpaa Vistaa paremmin

Ohjelmistojätti Microsoftin Windows 7 - käyttöjärjestelmästä ei ole tulossa Vistan kaltaista floppia ainakaan myyntilukujen perusteella.   »

HAAVOITTUVUUS

16.11.2009 8:25

Microsoft vahvisti: Windows 7:ssa on nollapäiväaukko

Haavoittuvuuden avulla ulkopuolinen hyökkääjä voi lamauttaa Windows 7 -koneet ja Windows Server 2008 R2 -palvelimet.  »

KÄYTTÖJÄRJESTELMÄT

2.11.2009 16:32

Seiskan suosio kasvoi, Windowsin kutistuu

Seiskan markkinaosuus pomppasi 40 prosenttia. Piraattikopiot ovat hivuttaneet lukemaa ylöspäin.  »

KÄYTTÖJÄRJESTELMÄ

30.10.2009 11:09

Windows 7 kerää sekä kehuja että kritiikkiä

Microsoftin uuden Windows 7 -käyttöjärjestelmän julkaisusta on kulunut nyt viikko ja sitä on arvioitu monissa kansainvälisissä julkaisuissa.  »

WINDOWS 7

29.10.2009 14:07

Microsoft: Seiskan asennuskikka rikkoo käyttöehtoja

Microsoft varoittaa kuluttajia käyttämästä niksiä, jonka avulla edullisemman päivitysversion voi asentaa tietokoneeseen, jossa ei ennestään ole Windowsia.  »

KÄYTTÖJÄRJESTELMÄT

17.11.2009 9:25

Windows 7:n teemoista tulee mainosmedia

Microsoft alkaa myydä mainostilaa Windows 7 -käyttöjärjestelmän työpöydälle.  »

KÄYTTÖJÄRJESTELMÄT

26.10.2009 11:12

Windows 7:n Superfetch tehostaa muistin käyttöä

Superfetch nopeuttaa järjestelmän ja sovellusten käynnistymistä.  »

SEISKAN ONGELMAT

26.10.2009 14:36

Varo: Windows 7 voi ryydyttää koneesi

Useat käyttäjät, jotka ovat yrittäneet päivittää Microsoftin Windows Vista -käyttöjärjestelmää viime viikolla julkaistuun Windows 7:ään, ovat juuttuneet kiinni loputtomaan uudelleenkäynnistysten sarjaan.   »

SEISKA

31.10.2009 18:32

Voi ei Microsoft, eikö Windows 7 ole yhtään valmiimpi kuin Vista aikoinaan?

Käyttötukiyhtiön mukaan kuluttajien pitäisi lykätä Windows 7 -päivitystä, kunnes Microsoft korjaa uuden Windows-käyttöjärjestelmän ohjelmointivirheet päivytyspaketilla.   »

ILMAISOHJELMISTOT

28.10.2009 10:09

Paranna Windows 7 -koneen akunkestoa tällä ilmaisohjelmalla!

Aerofoilin avulla voit hallita käyttöjärjestelmän energiarohmuimpia ominaisuuksia.  »

KÄYTTÖJÄRJESTELMÄT

23.10.2009 8:27

Windows 7 julkaistu – korvaako XP:n?

Microsoft toivoo uutuudesta korvaajaa Windows XP:lle. Vista ei tätä tehtävää kyennyt täyttämään.  »

KÄYTTÖJÄRJESTELMÄT

21.10.2009 13:51

Hyppy XP:stä Seiskaan voi olla hankala

Uuden järjestelmän asennus ei XP:n käyttäjillä hoidu pelkällä päivityslevyllä. Lisäksi vanhojen ohjelmien ja tietojen säilyttäminen vaatii hieman kikkailua.   »

WIN 7 TULEE

16.10.2009 14:02

Hasta la vista...Vista! Näitä et jää kaipaamaan

Microsoftin uusi Windows 7 -käyttöjärjestelmä tulee virallisesti myyntiin ensi viikolla ja korvaa samalla epäonnisen Vista-käyttöjärjestelmän. PC World listasi viisi ominaisuutta, joita Vistasta ei jäädä kaipaamaan.  »

NETTIKESKEINEN KÄYTTÖJÄRJESTELMÄ

20.11.2009 11:17

Google esitteli odotetun Chrome OS:n

Google on esitellyt Chrome OS:n, yhtiön selaimeen perustuvan käyttöjärjestelmän. Chrome OS ajaa ainoastaan web-sovelluksia, ja se toimii yllättäen vain erityisissä Chrome-kannettavissa.  »

Windows 7:sta löytyi "jumalamoodi"  5.1.2010  »
RSS
Ovi
KÄYTTÖJÄRJESTELMÄT
Näin päivität Windows 7:n ilman sähläystä

Mitä tulee Microsoftin uusimman käyttöjärjestelmän päivittämiseen, voit kuvitella sen olevan lastenleikkiä.  »

KÄYTTÖJÄRJESTELMÄT
Viisi syytä miksi osa XP-käyttäjistä pysyy vielä erossa Windows 7:stä

On useita syitä, miksi kaikki XP-käyttäjät eivät välttämättä ihan heti hyppää Windows 7:n kelkkaan.  »

Kuvaraportti
Windows 7 yllättää nopeudellaan, katso tulokset!

Vertailussa Windows 7, Vista ja XP - mikä oli nopein? Katso MikroPC:n laaja kuvaraportti, johon on koottu usean testin tulokset.  »

SEISKAHYPE

7 vinkkiä Windows 7:n tietoturvaan

Infoworldin tietoturva-asiantuntija Roger Grimes listasi yhteensä seitsemän vinkkiä, joilla Windows 7 pysyy turvallisena.

VELJEKSET KUIN ILVEKSET... VAIKO LEOPARDIT
Vertailussa syksyn uutuudet: Windows 7 vastaan Snow Leopard - katso kuvaraportti

Windows 7 saapuu lokakuun lopussa. Applen Mac OS X:n uusi versio, Lumileopardi on jo ehtinyt näyttää kyntensä. Miltä niiden erot näyttävät?   »

YRITYSKÄYTTÖ
Microsoft parantaa Windows 7:n kryptausta

Ohjelmistojätti Microsoft on kertonut lisätietoja tulevan Windows 7 -käyttöjärjestelmän yrityskäyttöön suunnitelluista erityisominaisuuksista. Yritysominaisuudet liittyvät esimerkiksi etäkäyttömahdollisuuksiin, tiedon suojaamiseen ja sovellushallintaan.   »

MikroPC.netin uusimmat keskustelut
jpeg-mitat  »
Tietojen muokkaus WIN & Ubuntun käyttössä: linkit  »
Win7 ja palautuspiste  »
roskapostiongelma  »
ffdshow?  »
KÄYTTÖJÄRJESTELMÄT
Testaajat: Windows 7 hädin tuskin Vistaa nopeampi

Microsoftin uuden käyttöjärjestelmän release candidate -versio ei vakuuta nopeudellaan ja jotkut sovellukset toimivat siinä jopa edeltäjä Vistaa hitaammin.  »

WINDOWS 7
Windows 7 jäkättää Vistaa vähemmän

Vista-käyttäjiä ärsyttäneet käyttäjätilien hallintaan liittyvät varoitukset näkyvät tulevassa Windows 7:ssä 29 prosenttia harvemmin.  »

KÄYTTÖJÄRJESTELMÄT
Tutkijat: Windows 7:ssa aukko, jota ei voi korjata

Tietoturvatutkijat ovat murtaneet Microsoftin uuden Windows 7 -käyttöjärjestelmän Dubaissa torstaina järjestetyssä HITB-tietoturvakonferenssissa.  »

Avoimia työpaikkoja
Energiamittauspäällikkö
Keravan Energia
IT-ALIHANKKIJA (Pirkanmaa)
Elan IT Resource Oy
Kuntoutusjohtajaa
Kiipulan koulutus- ja kuntoutuskeskus
Lisää työpaikkoja
MIKROPC:N LEHTIARKISTO 2000-2009
Ota kaikki hyöty irti MikroPC:n pdf-lehtiarkistosta

Poimi tästä lukemista huviksi ja hyödyksi.  »





© 1998-2010 Talentum Oyj Talentum vaihde: 0204 42 40 Talentum tilaajapalvelu puh: 0204 42 4100
Lehdet: tilaajapalvelu@talentum.fi Kirjat: kirjat@talentum.fi
Verkkopalvelut: asiakaspalvelu@talentum.com
Talentum.com myynti: onlinemyynti@talentum.com
Talentum verkkopalvelut: Vastaavat toimittajat
Käyttäjäsopimus/rekisteriseloste
*) Puhelun hinta (sis. alv 22 %): Lankapuhelimesta: 8,21 snt/puhelu + 6,90 snt/min.
Matkapuhelimesta: 8,21 snt/puhelu + 16,90 snt/min. Ulkomailta ao. maan ulkomaanpuhelumaksu.